Urheilu sallii toimittajan rasismin

Urheilu paljastaa ihmisen raadollisuuden ja median todelliset kasvot osana tätä mediayhteiskunnan yhteistä petostamme. Mo Farah (ei koskaan Mohamed Farah) on britti siinä missä heidän paras tennisässänsä voiton hetkellä. Kun hän häviää, hänet mainitaan skottina. Skotti kun ei ole kunnon britti heidän medioissaan.

Savolainen suomalainen ja savonmurre on edelleen moukkien kieltä Helsinkiin muuttaneena. Kehä kolmonen jakaa Suomen medioissamme fiksujen ihmisten ja periferian moukkien Suomeen. Lukekaan vaikka Hesaria. ”Ronssi” Ruuskasen kohtalo oli ponnistaa maajoukkueeseen käräjien kautta ja paras sijoitus olympialaisissa Riossa ei hänen tekemänään ole sijoitus lainkaan.

Savolainen, toisen luokan kansalainen, välttelee murretaan ja kieltään, punavihreän toimittajan kuvaamana ja Helsinkiin muuttaneena. Pauli Nevalasta tuli vennamolainen ja sen jälkeen ei oikein Tokion olympiakisan voittanut saanut medioiltamme palstatilaa kuten Jorma Kinnunen ja kumppanit. Toki Pauli Nevalasta alkoi tulla juttuja jotka olivat negatiivisia.

Maakuntien Suomesta ei voi tulla mitään hyvää eikä vennamolaisesta puolueesta. Vain Helsingistä ja kertoen kuinka toimittajan sydän on runoilijana vasemmalla. Hämeessä karjalaisuus oli kauan kielineen laukkuryssien kieli. Heitä sai ja kuuluikin kiusata. Lounais-Hämeessä se ei ole kadonnut mihinkään.

Kirjailijana ja tutkijana, oudon ammatin harjoittajana, saat pelätä liikkumista kaduilla. Mies, jonka nimeä ei saa mainita kirjastonhoitajana, provosoi tätä käyttäytymistä Forssan Lehdessä. Ihmiset ahdistetaan Jokioisissa MTT:n organisaatiossa takavuosina suljettuun vankilaansa. Tänään hallinto sentään karkasi Helsinkiin ja liittoutui muiden luonnonvaratutkijoiden kanssa haukuttavaksi.

Veikko Vennamo perusti karjalaisille ja kiusatuille oman puolueen eroten maalaisliitosta, kantakirjakepulaisista tämän päivän ilkeilynä ja muistaen vielä agraarin ajan Suomen toimittajan kielen, demarina tai punavihreänä kiusaajana, oman aikamme vihreänä pääkaupunkiseudulta syntyen.

Millainen herja puree parhaiten, siitä kilpaillaan tänään ja skottina miljardööri ja mediansa opskellut Donald Trump osaa sen jo geeneissään. Se kun on fiksujen ihmisten osaamista ja heillä on oma puolue, Helsingin herrojen ja rouvien elämää lapsineen. Se antaa luvan kirjoitella sosiaaliseen mediaan rumimmat jutut, joita rahvas pyrkii juopuneena matkimaan.

Näin se on matkinut, plagionut ja imitoinut, Helsingin herroja iät ajat ja aiemmin Ruotsista tullutta tai Venäjällä hyväksyttyä elämää. Nyt globaali media levittää sitä slummeista ympäri maailmaa. Siinä jyvät ja akanta menevät rahvaalta ja sen kouluttajilta sekaisin. Tyhmyyskilpailun voittaa äänekkäin änkyrägeenit hankkinut psykopaatti.

Mediassa saat toimittajana höyrytä häyrysenä miten tahdot tai käyttää kansakuntia nimitellen rasistista kieltä vaikka tarkoitus on puhua kahden ihmisen välisestä kamppailusta. Voit myös uhkailla, kiusata ja painostaa etenkin yhdyskuntatyötään tekeviä ihmisiä ”poliitikkoina”. Jakaa heidät vuohiin ja lampaisiin. Ylläpitää kriminalisoitua kiusaamista avoimena rasismina, kunhan muutat sen mukamas kolumistina hauskaksi vitsiksi.

Nimettönä kaikki herjat ja loukkaukset ovat sallittuja etenkin Suomen Uutisten nettisivuilla perussuomalaisia loukaten. Se näyttää olevan jopa kunnia-asia juopuneille kirjoittajille. Ei ihme jos pelästyt puolueen jäsenyyttä ja gallupit romahtavat tässä tehtailussa. Poliitikon työstä on tullut masokistin elämää.

Urheilutoimittajan kielessä Saksa pätkiin Venäjää ja Ranska nujertaa makaronimaan Italian jne jne. Rasisitiset jutut loppuvat vasta kun olet perussuomalainen.

Perusuomalainen on varovainen mitä suustaan päästää ja nettiin kirjoittaa. On pakko.Valtapuolueet taas suojelevat omiaan ja jakavat valtion ja kunnan viratkin. Siellä rehoittaa rakenteellisen korruption ohella myös nepotismi täysin estoitta ja sitä pidetään jopa hyvänä, yhteisöllisyyden tuotteena ja sitä tukevana elämänä. Katolisissa maissa siitä tuli rikos jo keskiajalla Paavin kirkosta alkaen.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts