Sukupuolineutraali virantäyttö

Nyt kun Yhdysvaltain presidentinvaalien kahden puolueensa voittoisan pääehdokkaan ensimmäinen tulinen erä on takana ja analysoitu puhki maailman medioissa, tutkijoitten kammareissa ja työpaikoilla, kotisohvilla ja Shellin baarissa, sosiaalisen median sivuilla, jokainen kamerakulma muistaen, mitä jäi huomaamatta?

Rouva Clinton käytti koko ajan herra Trumpista lämpimästi etunimeä Donald, hymähteli välillä ja iski näpäköitä ilkeyksiä kuin huomaamatta poikaansa toruen ja tukistaen, ottaen vielä huikean loppukirin tämän loukkauksia naisista luetellen. Herra Trump taas oli pyytänyt jo alussa kauniisti lupaa kutsua kilpailijaansa Yhdysvaltain presidentin virkaan sukunimeltä. Se oli kaunis ele. Teititellä vanhempaa rouvaa nuorena pojan kloppina. Harkittu teko homeerisen näytelmän ensimmäisessä luvussa.

Kun hänen piti kertoa, Alexander Stubbin tapaan kolme pointtia, niitä tulikin vain kaksi ja toinen moneen kertaan. Hänen huolettoman ja poikamaisen suuren egonsa takana piileksi sittenkin ujo ja arka Donald, jota äidillinen Hillary löylytti koko maailman silmissä tuhmana poikana. Pajatsoa ei kuitenkaan pidä tyhjentää ensimmäisessä erässä. Businessmies ymmärtää, mitä tarkoittaa oikea-aikaisuus sijoitustoiminnassa mutta myös politiikassa, populismissa.

Jatkuuko sama roolijako myös loppuun saakka, on Donald Trumpin ryhdistäytymisestä kiinni. Alistuuko hän, aran nyrkkeilijän tapaan, suojautumaan kilpikonnapuolustukseen äidillisessä halauksessa, vai rohkeneeko taas nousemaan omalle tasolleen suoltaen sammakoita ja köyhän kansan vaaleihin ravistelevia ja medialle tarkoitettuja latteuksia. Sillä hehän vaalin lopulta ratkaisevat köyhtyneen keskiluokan rinnalla. Eivät toki nämä kannastaan jo nyt varmat ja yliopiston kampusalueella analyysejään tekevät teatraalisen näytelmän narrit. Trump on oikkuineen ja muuttuvine mielipiteineen kuin oikutteleva oidipaalinen nainen tai lapsi. Se on hänen vahvuutensa.

Millaiset naiset nousevat kansakuntansa huipulle ohi nahjusmaisten miesten? Helsingin Sanomat (27.9) on esitellyt ulkomaan osastollaan tusinan verran Eurooppaa muokkaavia vahvoja naisia. Hillary Clintonia haetaan tämän joukon jatkoksi. Heistä ensimmäisenä esitellään luonnollisesti Saksan Angela Merkel. Kun kaikki hänet tuntevat ja tietävät, miten hänen taustalla ovat kokemukset Itä-Saksassa eläen ja siellä opittu nöyrä tapa koota kovin erilaisista mielipiteistä ja suoranaisesta ahdingosta kumpuavat pienetkin toivon kipinät sydämissä palavaksi tuleksi ja jopa näkyväksi nuotioksi, enempää ei tarvitse Merkeliä esitellä. Riittää kun lisää, kuinka hän on saksalainen, ja pysyy ikään kuin taustalla sotien kokemukset oppineena mutta saksalaisella perustellisuudella taustansa varmistaen.

Hänen kaltaisiaan voimanaisia EU:ssa ovat EU hallintoa tuulettava Kristiana Georgieva. Hän on myös esillä YK:n pääsihteeriksi. Hän on valmis jäädyttämään EU:n kaikki nimitykset, jos ei saa tahtoaan läpi tavoitteena saada naisia EU:n avainvirkoihin. Oleellista on käsite ”tuulettaa”. Se on ensimmäinen avainkäsite näille eurooppalaisille voimanaisille. Merkel on tässä poikkeus vain taitojensa ja diplomatiansa kautta sekä Itä-Saksassa syntyneenä. Muurin takana kasvaneet muistuttavat suomalaista politiikkaa ja sen historiaa sekä saksalaisten sille antamaa nimeä.

Kovin usein eurooppalaiset huippupoliitikot naisina yhdistetään joko korruption kitkentään tai uusiin protestipuolueisiin. Vanha valta ei heille kelpaa ja muutosta haetaan muuta kautta esimerkkeinä Romanian DNA:n johtaja Laura Kövesi tai Virginia Raggi Roomassa. Näin mukaan tulee kaksi uutta käsitettä ”tuulettaa” verbin rinnalle. Ne ovat ”puhdistaa” ja ”uudistaa”.

Euroopan turvallisuus on sekin naispoliitikkojen näkyviä teemoja esimerkkinä ykkösdiplomaatti Federica Mogheri ja löytyyhän meiltä Suomestakin tällaisia nimiä Elisabeth Rehnistä alkaen. Ihmisoikeudet kuuluvat tähän samaan kategoriaan ja suomalaiset muistavat ruotsalaisen Margot Wallströmin hoitamassa myös Ruotsia Olof Palmen hengessä YK:n turvallisuusneuvostoon. Suomalaisilta miehiltä tämä ei onnistunut alkuunkaan. Mitä Wallström maailmalla ikinä tekeekin se taatusti huomataan. Näin neljäs voimanaisen tunnuspiirre on ”rohkeus” ja luonnollisesti myös ”peräänantamattomuus”, ei toki jääräpäisyys miesten tapaan ongelmia ratkoen. Tässä joustavuus Trumpin tapaan toimien on businessmiehen vaistoa, ei valehtelua.

Marine Le Penn tunnetaan populistisen liikkeen johtajana ja noustessaan Ranskan presidentiksi silloin EU on myrskyn kourissa. Siinä on samaa menoa kuin takavuosien vallankumouksellisessa naisessa Ranskaan hänet sijoittaen. Ranskalaisen identiteetin suojelijana esiintyy nyt jo kuka tahansa uraa rakentava poliitikko Pariisissa, ei vähiten politiikkaan paluuta tekevä Nicolas Sarkozy. Kun Le Pen puuhaa Ranskaa ulos Eu:sta aiemmin avoimen rasistisen puolueensa johdossa ja sitä siivoten, Skotlannin itsenäisyyttä on ajanut jo kauan Nicola Sturgeon ja jopa vielä raivokkaammin ponnistellen kuin menneen vuosisatojen Skotlannin nummien sankarit miehenköriläinä miekkoineen. Käsite ”itsenäisyys” on näiden vahvojen naisten vaalima ominaisuus sekin. Sen sisältö on vain ymmärrettävä ranskalaisen akateemikon Rene Girardin oppien kautta ihmistieteiden darwinismina. Väkivallan ja uskonnon yhteydet on ymmärrettävä ”mimesiksen” ja jäljittelytaipumuksemme kautta.

Theresa May tekee samaa työtä, eroa Euroopasta ahdistavana unionia Brexitin jälkeen, ja on tuleva uusi rautarouva briteille. Hänen on asetuttava naisen tapaan moneen rooliin ja haettava ratkaisuja, joissa aina jotkut pettyvät. Urakka vaikuttaa mahdottomalta mutta varmasti se valmistuu. Theresa May omaa edellä esitellyt neljä ominaisuutta sekä kyvyn yhdistää konservatiivit että säilyttää suhteet unioniin, eurooppalaisiin kumppaneihin. Käsite ”roolitus” on vahvojen naisten hallitsema ja vaatii kykyä löytää oikeat ihmiset oikeille paikoille. Presidentti Barack Obama oli tässä taitava ja se vaatii myös vahvaa itsetuntoa.

Islamia ravistelevista naisista Hesari on maininnut imaamiksi imaamien paikalle tahtovan Sherin Kankan sekä Ayaan Hirsi-Alin. Molemmat uhmaavat islamin perinteitä mutta samaan aikaan myös länsimaista yhteiskuntaa. Kyky operoida ohi vanhojen traditioiden ja rikkoa rajoja, aloittaa vaadittaessa myös uudelleen alusta, on vahvan naisen tunnusmerkkinä sekin tuttu jo vuosituhannet.

Löytyvätkö nämä luetellut ominaisuudet rouva Clintonista tai herra Trumpista, sitä nyt vaaleissa haetaan ja kahta ehdokasta testataan. Ne kun eivät ole lopulta sukupuoleen sidottuja ominaisuuksia ensinkään. Kansakunnan, yhteiskunnan, organisaation tuulettaminen, rakenteiden puhdistaminen ja uudistaminen sekä tähän vaadittava rohkeus, peräänantamattomuus sekä itsenäisyyttä ja riippumattomuutta vaativat roolitukset, verkostot ja klusterit, ovat jokaisen meidän ominta itseämme, jos meitä tähän rohkaistaan ja kasvatetaan.

Se kumpaan suuntaan vaaka kallistuu marraskuun kahdeksas Yhdysvalloissa on lopulta tuon hetken pienien marginaalien tuotetta. Molemmat tulevat hoitamaan seuraavat neljä vuotta virkaansa varmasti kaikella kunnialla ja avustajiensa tukemana. Kyse kun ei ole yhden ihmisen sirkuksesta ensinkään.

106 (28)

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts