Turun yliopiston televisiostakin tuttu eduskuntatutkimuksen johtaja Markku Jokisipilä antaa medioissa tänään arvion Perussuomalaisista. Hän toteaa kuinka hallituskausi on osoittanut kuinka puolueessa on Soinin ohella valtakunnan johtotehtävissä pärjääviä poliitikkoja. Puheenjohtajakisa tuo lisäenergiaa kampanjointiin. Kovat loppukirit ja gallupien vääräksi osoittaminen ovat perussuomalaisten leipälaji, kertoo Jokisipilä. Ja on taatusti oikeassa.
EU:n jatkuva kriisi ja hallitsematon maahan muutto takaavat kysyntää eurokriittiselle ja kansallismieliselle puolueelle ja poliittiselle vaihtoehdolle myös jatkossa. Tämäkin Jokisipilän toteamus pitää varmasti paikkansa.
Ongelmana Jokisipilä näkee puolueen etenkin kuntapuolueena muita puolueita enemmän tapahtuneet loikkaukset. Puolueen tulevasta suunnasta Soinin jälkeen ei voi olla varma, aprikoi Turun yliopiston ammattinsa hyvin hoitanut kollega. Soini osaa kampanjoinnin mutta miten on jatkossa, onko tulevalla johtajalla riittävää uskottavuutta.
Olen Jokisipilää iäkkäämpi tutkija ja saman Yliopiston kasvatti mutta myös Oulun ylioston ja sen vahvan luonnontieteisen ja teknisen tiedekunnan tuntija ja siellä ensin väitellyt ja professorin virkaa hoitanut. Siis täsmälleen sama talo josta pääministeri Juha Sipilä on teknologiakeskuksesta ja tiedepuistosta tietonsa hankkinut mutta hänkin minua nuorempana. Siis vaiheessa, jolloin se oli ensin saatu pystyyn ja insinöörit koulutettu yrittäjiksi. Sitä kutsuttiin Oulun ihmeeksi maailmalla ja Nokia oli sen tulosta.
Perussuomalaiset eivät toki ole yhden miehen orkesteri, kuten monet puolueemme nykyisin tahtovat profiloitua. Takana on Soinillakin koulutus ja johtajuus, jossa mukana on vuosikymmeninen historia SMP:n ajoilta. Jo silloin puolue osoittautui muita puolueita radikaalimmaksi ja sama linja on jatkunut myös Perussuomalaisessa puolueessa. Puoluetta äänestävät odottavat nopeita ja radikaaleja liikkeitä korporatiivisessa byrokratiassa, kansalaisyhteiskunnassa, jossa mammutti kääntyy hitaasti mutta kääntyy kuitenkin.
Se että oma aikamme pitkään jatkunut ultiliberalistinen punavihreä politiikka ja sen individualistinen elämänmuoto ovat pääkaupunkiseudun vallanneita poliittisia liikkeitä, ei toki muuta epäkohtineen konservatiivisen puolueen toimintalogiikkaa, päinvastoin. Perusuomalaiset on myös nyt hallituksessa sitä ylläpitävä liima, kiitos sen lojaalin tavan seurata valtiolaivan kääntämistä myös valtavan sote- ja maakuntauudistuksen kohdalla. Mutta ymmärtäen myös itsenäisten kuntiemme perustuslaillisia oikeuksia hoitaa palvelunsa ja samalla työpaikkansa sairaaloissa ja hoitajia kouluttavissa laitoksissaan, ammattikorkeakouluissa.
Ei sairaaloittemme yöpäivystyksiä ja leikkaussalejamme saa lopettaa 33 sairaalassamme ilman perustuslain suojaa nauttivien kuntiemme lupaa. Ja kaikki tämä pysyen puolueessa rauhallisena vaikka sen vastuunkanto etenkin maan sisäisestä turvallisuudesta on vaatinut gallupien mukaan kannatuksen romahduksen. Siihen ei kukaan oikein nyt jaksa uskoa. Britit ja Donald Trump kun osoittivat kokonaan muuta hekin. Mediakratia, meillä etenkin Ylen kriisi, on saanut vanhat valtiomahtimme ryhdistäytymään punavihreän radikalismin varjossa.
Sama pätee perussuomalaisen puolueen kykyyn ymmärtää pienyhteisöt ja maaseudun pienkoulut sekä palvelutarjonta näissä tuhansissa yhdyskuntarakennettamme ylläpitävissä ja luonnonvarataloutemme hoitavissa elinympäristöissä, joissa asuu yli kolmannes suomalaisista edelleenkin. Ne kun ovat suurin voimavaramme myös hallituksen biotalouteen nojaavassa politiikassamme. Ympäristön hoito ei onnistu individualistina Helsingissä vihreinä villeniinistöinä populistisesti meuhaten vaan maaseudulla vastuunsa kantaen myös yrittäjinä ja tutkijoina, joita on myös kuunneltava valikoimatta koko ajan kuulemaansa punavihreitten populistien tapaan metropoleissa ikänsä eläneenä.
Kuntien tehtävä on viimekädessä kaavamonopolinsa kautta hoitaa maankäytön ja liikenteen ohjaus ja suunnittelu yhdessä maakunnallisten liittojensa kanssa. Tähän olen itse panostanut aikaani eniten lukemalla aikanaan alue- ja yhdyskuntasuunnittelun professoriksi poikkitieteisellä tavalla sekä luonnontieteissä Oulussa väitellen että Turussa ihmistieteiden tiedot itselleni hankkien ja myös siellä väitellen. Ja luonnollisesti niissä laitoksissa, joissa myös presidentti Mauno Koivisto sai aikanaan koulutuksensa ja uskoisin, että hänen tietojaan myös demarit arvostivat. Olkoonkin, että luonnontieteinen ja tekninen puuttui ja jonka Juha Sipilä varmasti omalla kohdallaan taitaa.
Molempia kuitenkin innovaatiopolitiikassa tarvitaan ja tämä on se punainen lanka, joka yhdistää oman aikamme Perussuomalaisen yleispolitiikan. Se että nämä kaksi linjaa kohtaavat toisensa samassa puolueessa, johtaa myös väittelyihin, joskus myös riitoihin, mutta niin nyt on koko yhteiskuntammekin kohdalla ollut iät ajat. Juuri tuolla rajapinnalla kun tehdään merkittävät löydökset ja näihin Jokisipilä ei nyt puutu.
Hän kun ei ole itse tutkijana mukana kentällä ja seuraa, mistä siellä puhutaan ja miksi Perussuomalaiset joutuvat paikallisella tasolla keskenään kahnauksiin. Syynä ovat maalaisliittolasten ja siis keskustalaisten yhteisötason luonnonvarapoliitikkojen tapa törmätä vasemmiston ja demareitten sekä korpi-tai teollisuuskommunistien kouluttamiin paikallispoliitikkoihimme ja sen ay-liikkeeseen. Harvemmin riitojen takana ovat kokoomuslaiset, elleivät sitten ole oikeistoliberaaleja ja tulevat heikosti toimeen minkä tahansa ryhmän kanssa ylimielisinä ihmisinä tai Hämeessä kartanokokoomuslaisina eläen.