Matti Luostarinen

Professori Matti Luostarinen on syntynyt vuonna 1951 Iisalmessa ja väitellyt Oulun yliopistossa filosofian tohtoriksi (1982) Turun yliopistossa valtiotieteen tohtoriksi (2005). Tutkijana, tutkimusjohtajana ja professorina sekä dosenttina Luostarinen on työskennellyt lukuisissa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa sekä luennoinut yli sadassa yliopistossa ympäri maailmaa.

Luottamustehtävistä yliopistohallinnon ja tieteellisten seurojen ohella tärkeimpiä ovat globaalit tiedepuistojärjestöt ja niiden hallitukset ja asiantuntijatehtävät (IASP, AURP). Kansallisesti ja alueellisesti korkeakouluneuvostossa, maakuntahallinnossa (Häme), keskussairaalan valtuustossa ja hallituksessa (Kanta-Häme), valtuustossa ja hallituksessa (Forssa). Ideakilpailuissa hänet on palkittu useita kertoja samoin kuin Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkillä. Kehitysjohtajana hän on työskennellyt sekä alueellisissa että lukuisissa kansainvälisissä suurohjelmissa ja klustereissa. Julkaisuja hänellä on yli 3500 tieteellistä tai popularisoitua, esseemuotoista artikkelia, joista yli 100 monografisia kirjoja, professorin pätevyyksiä yli kymmeneen yliopistoon tai tutkimuslaitokseen sekä luonnontieteissä (natural science) että ihmistieteissä (human science). Kaikki ideakilpailujen innovaatiot on myös toteutettu pääsääntöisesti globaaleina suurhankkeina.

Pisimpään Luostarinen on työskennellyt kotiyliopistoissaan Turun yliopistossa (sosiologian laitos) ja Oulun yliopistossa (maantieteen laitos) sekä Suomen luonnonvarakeskuksessa (LuKe) ja Suomen Akatemiassa, yhteensä yli 45 vuotta.

Luostarisen ensimmäiset julkaisut liittyvät Pohjois-Suomeen, Lappiin ja sen koskisotiin, joista hän myös väitteli, tuoden samalla uuden spatiaalisen identiteetin käsitteen ympäristötieteittemme käyttöön ja tutkimukseen (Spatial identity in the face on environmental changes).

Julkaisut ovat ensimmäisiä poikkitieteisiä suomalaisia ympäristöpolitiikan ja -talouden sekä sosiologian alaan liittyviä laajoja raportteja ja metodisia suunnittelumaantieteen ja perinteisemmän luonnon-, kulttuuri-, talous- sekä sosiaalimaantieteen menetelmät yhdistäviä, aluemaantieteen lokaaleja ja globaaleja tutkimusohjelmia 1970- ja 1980 -luvun alun rakennemuutoksen tulkinnassa ja uuden suunnitteluvälineistön käyttöönoton murroksessa.

Syntyivät suunnittelumaantiede ja aluesuunnittelu menetelmineen sekä digiajan ensimmäiset metodiset välineet ja megadatan  käsittely rinnan Oulun tiedepuiston kehittymisen kanssa. Ekologinen klusteri (Ecological cluster), innovaatiopolitiikka (Innovation policy) ja klusteritaide (Cluster art) sekä hybridiyhteiskunnan tutkimus (hybrid society) käynnistyivät poikkitieteisenä ja -taiteisena prosessina osana yhteiskuntamme paradigmaista, maailmankuvat muuttavaa vaihetta.  

Kaupungistuminen ja kaupunkilaistuminen muutti koko aluesuunnittelun perustan uuden tietotekniikan myötä ja koskisodat päättyivät nekin koskiensuojelulakeihin ja ympäristöministeriön perustamiseen, muuttaen alan organisaatiot tulevan ympäristöhallinnon perustaksi.

Samalla Lapissa keskityttiin matkailuun ja Oulun yliopistossa oman tiedepuiston (science park) perustamiseen, maaseudulla kylätoiminnan aktivoimiseen ja levittämiseen, yhdyskuntasuunnittelun osallistuvaan tutkimukseen ja tutkimuksen jalkauttamiseen kentälle.

Globaali tiede ja sen sovellukset rantautuivat uuteen yliopistoon ja sen kampusalueelle Ouluun, jolloin Nokia sai perustansa ja innovaatiopolitiikka tehtiin suomalaisille tutuksi rinnan globaalien tiedepuistojärjestöjen  kanssa (AURP, IASP).

Tämä kaikki vaati laaja-alaista perustiedettä ja -tutkimusta, monitieteistä yhteistyötä myös hallinnossa, ei vain tutkimuksessa, koulutuksessa, vaan myös verkosto- ja klusteritaloudessa yritysten ja elinkeinoelämä yhteistyönä.

Myöhempi tuotanto liittyy maantieteen ja luonnontieteen rinnalla toisen väitöskirjan aiheisiin, jolloin ekologinen klusteri (Ecological cluster) ja innovaatiopolitiikka (Innovation policy) laajeni mediayhteiskunnan (Media society) tutkimuksiin ja laajoihin sosiaalisen median (Social Media Economy and Strategy) ja hybridiyhteiskunnan (Hybrid Society) suuriin julkaisusarjoihin (Social media, economy and strategy, Ecological cluster and innovation policy, Hybrid society, Agropolis strategy jne.).

Näitä monografisia julkaisuja Luostarisella on yli sata kappaletta, joista viimeisimmät esseekokoelmina ja manifestin “Cluster art tai art of clusters” tuotteina, huolehtien näin myös informaation reaaliaikaisesta levityksestä (Innovation diffusion) sekä alan tutkimuksesta uuden kustannustoiminnan (JIT = Just in Time) kehitystyössä ja osana paradigmaisesti muuttuvan paikallisen (local), alueellisen (regional), kansallisen (national) ja globaalin (global) yhteiskunnan murrosta ja myös sen populistista liikehdintäämme.

Perinteinen media ja sen julkaisutoiminta sekä maantieteen diffuusiset (Spatial Diffusion) menetelmät teorioineen eivät enää sopineet tähän tehtävään. Niiden aika oli ohi myös yhteiskunnallisessa ja politiikan (Politics and Policy) tutkimuksessa.

2000-luvun tuotannossa Luostarinen tunnetaan innovaatiopolitiikan ja mediatutkimuksen ohella etenkin tieteen popularisoijana ja käsitteen “Cluster art” manifestin rakentajana sekä tieteen ja taiteen yhdistäjänä luonnontieteiden ja yhteiskuntatieteiden rajapinnoilla samalla liikkuen. Innovaatiopolitiikka on tieteen rajapinnoilla tapahtuvaa tutkimusta ja sen tuotteita. Tuotannossa painottuvat globaalit ja lokaalit (regional and spatial) sekä poliittisesti ajankohtaiset aiheet EU:n alueella, Amerikassa sekä Aasiassa ja Afrikassa.  

Prosessien visiointi on ollut tulosta modernin yhteiskunta- ja aluetieteiden menetelmällisen kehittämisen vaatimuksessa, EU:n ohjelmapolitiikassa sekä globaalien tiedepuistojärjestöjen sisältä saatu tuki. Ne muuttivat agro- ja ekopoliksien sekä sähköisen median ja modernin maantieteen (GIS) sisältöä ja metodologiaa myös tiedepuistoissamme (teknopolis/ AURP, IASP).

Visuaalisesti toteutetut mammuttisarjat korostavat tutkimuksen tiedekeskusten luomaa uutta ilmettä, mutta myös julkaisuteknisesti median muuttuvaa luonnetta dokumentoiden sähköinen ja reaaliaikaisen tiedon myös taidekirjoissa. Mukana on myös tiedettä ja fiktiota yhdistäviä romaaneja (esim. Arctic Babylon 2011).

Luostarinen on harrastanut koko aikuisikänsä kuvataiteita ja hän pitää visuaalista luovuutta (estetiikka) innovaatiotoiminnan ytimenä, lähtien aina inhimillisen kulttuurin syntysijoilta (moderni antropologia ja strukturalismi). Töissään hän käyttää tieteensä tapaan poikkitieteisiä, rajat ylittäviä keinoja ja materiaaleja, luonnossa luonnollisesti hajoavia.

Aiheet on haettu filosofiasta, antropologiasta, tieteen rajapinnoilta ja mytologiasta  yhdistäen ne luonnontieteiseen sekä myös uuteen teknologiaan materiaalien käytössä. Ekologisen klusterin (Ecological Art) yhdyskuntarakenteita muuttava ja myös arkkitehtoninen (estetiikka) vaikutus näkyy monissa 2000-luvun globaaleissa rakenteissa siinä missä aiemmin Aropolis strategian (Agropolis Strategy) kulttuureihin ja luontoon, yhdyskuntien rakenteisiin sidottu toteutustapakin (Ecopolis Strategy).

Tieteen omassa sisäisessä kielessä (symbolijärjestelmissä ja metodiikassa) käsitteet klusteritaiteesta (cluster art) ja taiteen klusterista (art of clusters) ovat Luostarisen käyttäminä, lähinnä symboli-innovaatioita lähestyviä, kehitettäessä luovaa innovaatioprosessia yhteistyössä tieteen ja taiteen välillä, niiden perinteisiä konventiota samalla yhdistäen.

Tähän tarkoitukseen syntynyt klusteritaiteen manifesti (The Manifest of Cluster Art and Art of Clusters) on professori Luostarisen lanseeraama jo 2000-luvun alussa,  ja levinnyt kaikille mantereillemme ( cluster art ) käsittäen tänään, vuonna 2019, jo yli 300 miljoonaa alan toimijaa, joista merkittävä osa on lapsia.

Näin oli myös tarkoituskin, haettaessa yhteistyökumppaneita ja ilmiön symbolijärjestelmiä, uusinta teknologiaa, osana digiajan innovaatiojärjestelmiä ja luonnontieteiden (natural sciences) tarjoamia teknisiä mahdollisuuksia ihmistieteittemme (human sciences) rinnalla.