Naisen ainutlaatuinen ominaisuus, lisääntymiskyky, on ollut hänen kohtalonsa.
Sumerilaisten paratiisissa hallitsi viisauden jumalatar Siduri, kreikkalaisten hesperiaa Hera, käärmeenä esiintyvä tuuli teki raskaaksi jumalatar Eyrynomen, ja Eyrynome muni maailman munan. Kalevalassa sotka teki pesänsä Ilmattaren povelle ja yhdestä sotkanmunasta syntyi maailma.
Egyptiläiset asettivat naisen maan sijasta taivaaksi. Taivaanjumalatar Nut kaareutui maan ylle.
Roomalaiset asettivat naisen hyveelliseksi madonnaksi. Kun kaikki ei mennyt onnekkaasti syy oli naisessa, tarun ja todellisuuden välisessä ristiriidassa. Nainen oli poikennut hyveen tieltä ja aiheutti vitsaukset.
Samoin ”Eevan tyttäret” (Kaari Utrio) joutuivat keskiajalla seksuaalisia tabuja vartioivien pelkojen kohteeksi. Kärjistäen ”noitavasara” ja naisen pelko olivat patriarkalisimin alku.
Nainen oli samaan aikaan sekä pyhä äiti, demoninen kauhistus, haureuden ja pahuuden vertauskuva.
Salvador Dali maalasi Pandoran koria tai lipasta kantavan ja Minotaruksen päällä varustetun Pasiphaen kirouksen ”Raphaelesque Head” vuonna 1951 ja ”The Antrophomorphic Cabinet” vuonna 1936. Saman aiheen savolaista käsitteistöä ovat pakinoitsija, kirjailija Aapalin (Simo Puupponen) käsite ”Pirun piironki” kirjassa ”Siunattu hulluus”. Aapelin tavassa käsitellä aihetta on samaa tapaa kesyttää kansallisia pelkoja kansainvälisiä käsitteillä kuin mitä Hugo Simbergillä tauluissa piruista, hallasta ja kuolemasta.
Sigmund Freudin ja hänen oppilaansa Carl Jungin teoriat yhdentyivät kreikkalaiseen mytologiaan Salvador Dalin ja Jackson Pollocin töissä. Pollocin töistä ehkä parhaiten tunnetaan animaalista seksuaalisuutta kuvaavat ”Pasiphae 1943”, ”Uros ja naaras 1942” sekä ” Salaisuuden vartijat 1943”. Kreikkalaisen mytologian ja psykoanalyysin yhteisiä teemoja löytyy kätkettynä symboliikkaan sekä värien kieleen ja Pollocin myös dipping-tekniikkaan ja roiskemaalaukseen. Niissä sekasortoinen ekspressiivinen ominaisuus ja muoto ohittavat jo filosofian ja psykologian mutta vanha intiaanitaiteen vaikutus säilyy. Nykyisistä virtauksista biotaide sisältää runsaasti aineksia, jotka ovat lähellä Hefaistoksen kirousta ja joskus jopa tahallista uhmaa kohti uhkakuvaa, jossa Pandoran lippaat on reväisty auki. Ei niinkään tieteen kuin taiteen keinoin ja välineenä.