Uhrilähde viittaa Forssan osoitteeseeni Uhrilähteenkadulla. Puutarhaani olen rakentanut tuota osoitetta vastaavan maisemallisen kokonaisuuden ja symbolin. Uhrilähteen mittasuhteet ovat noin 250 neliötä. Mukaan mahtuu pieni puutarha omena- ja kirsikkapuineen, marjapensaineen. Istutukset ovat savimaalla mutta kivettynä ja aidattuna. Lähdettä kehystää kahdelta suunnalta pensasaita ja koivikko sekä nuoret kuuset. Sisälle johtaa tuijien reunustama kivetty polku.
Itse lähde on tyypillinen suomalaisen puutarhaharrastajan tuote kiertävine vesineen ja suihkulähteineen. Pieni, hieman muusta maastosta ylemmäs kohotettu ja laatoitettu puutarhatuolien ja pöydän patio on erotettu vahvalla, painavalla teräsketjulla kulkien ontosta teräspalkista toiseen. Samalla nämä tukipalkit palvelevat kukkien kasavualustoina. Lähteen yläpuolella, noin kahden metrin korkeudella, on kehämäinen kukka-amppelien ripustin kuparisten terästolppien kannattamana. Se antaa lähteelle katteen ja varjostaa helteellä sekä suojaa myös alttaritaulua.
Pellolle rakennettu talo ja sen piha ovat tuolta aamuauringon tontin puolelta rehevän ja jopa metsäisen vaikutelman antava kokonaisuus vaikka rakentamisesta ja istutuksista on kulunut vasta 3-6 vuotta. Luonto valtaa hetkessä rehevän peltomaan Lounais-Hämeessä.
Ydinalueella on runsaasti enkelimäisiä patsaita tai kreikkalaisen jumalattaren kuvia johdatellen alttaritaulun edustalle. Kreikkalainen mytologia ja tarusto, korkeat toteemihahmot ja figuurit sekä saduista tutut hahmot luovat pronssisina tai kullattuina vahvan kontrastin suomalaiseen metsämaisemaan. Se korostuu näkyvimmin lähestyttäessä alttaritaulua, joka on kehystetty luonnonkivillä sekä pienillä enkelifiguureilla ja madonnan rintakuvalla. Itse parimetrinen alttaritaulu näkyy syksyisin valaistuna ikään kuin metsästä ja muurin takaa siihen syntyneestä aukosta. Aukkoa reunustavat madonna ja enkelifiguurit näkyvät tällöin voimakkaimmin tummaa taivasta vasten. Veden virtaus ja juoksu sammakoiden sylkemänä ja Peter Panin huilusta alas rinnettä pieninä puroina solisten tuo metsäisen puron tunnelman.
Alttaritaulu vastaa käsitystäni suomalaisesta uhrilähteen pyhätöstä metsässä. Kutsun sitä itse ugrilähteeksi. Se on tehty kivistä, pahkoista, palaneesta rististä ja sen hiilloksista sekä karahkasta, joka tuo mieleeni Väinö Linnan ”Tuntemattoman sotilaan” elokuvasovituksen alkutahdit. Elokuvan alussa haudataan sodan uhri rämesuolle ja haudan merkiksi pystytetään ikään kuin ohimennen ja jäyhän suomalaisen korpisoturin viimeisenä hyvästinä hieman ristiä muistuttava pystyyn kuolleen männyn karahka; suomalaisen miehen käsitys rististä ja hartaudesta.
On mahdollista että suomalaisen kulttuurin, ugrikansan käsitys alttaritaulusta ja uhrilähteestä on juuri jotain tämän kaltaista. Ugrilähde sijaitsee luonnossa, metsässä ja lähteen puhkaisemassa maisemassa. Ne tuovat mieleen jotain lähteen kaltaista ihmisen sisällä. Ne eivät ole vain paikkoja tai fyysisesti kuvattavia kohteita. Ne ovat syvintä itseämme.
Suomalaisen kulttuurin ja uhrilähteen pystyttäminen on oman aikani ihmisille läheisesti sotaan liittyvä kokemus. Uhri ei ole niinkään Raamatun meille antama käsite paimentolaiskulttuurista vaan paljon konkreettisempi, omiin sotiemme uhreihin viittaava syvä ja tuskainen kokemus. Alttaritaulu koostuu kivistä, pahkoista ja suomalaisen elämän arkikokemuksista. Sen pyhyys on juuri sen arkisessa ja pragmaattisessa kokemuksessa ja aina siinä ovat läsnä juuri luontoon sidotut elämykset.
Uhrilähde on Suomessa ugrilähteenä monen kulttuurin yhteinen tuote. Siihen kuuluvat toki meille muuten vieraat ja etäiset elementit enkeleineen ja jumaläiteineen. Ilman näitä kullattuja idän ja lännen kirkkojen merkkejä uhrilähde olisi pakanallinen kokemuksena. On sinänsä yhdentekevää ovatko nämä hahmot Raamatusta tai esim. kreikkalaisen mytologian tuotteita. Sisäinen kokemus ei synny puhdasoppisesta protestantismista sen enempää kuin ortodoksisen kirkon traditiosta.
Arthur Clarkea lainaten meidän tehtävä täällä maan päällä ei ole niinkään palvella Jumalaa, vaan luoda hänet. Tiede tai taide, kulttuuri sinänsä ei voi korvata tätä tehtävää. Tennessee Williamsin mukaan elämme Jumalan laboratoriossa. Ihmiskunta on pelkkä tutkimuskohde. Oleellista kuitenkin etenkin omassa kokemuksessani on Helena Anhavan tokaisu: ”Moni putoaa mieluummin Jumalan haaviin kuin kirkon”.
Tässä on ehkä oivallettu parhaiten suomalaisen kansanluonteen ja sen lukuisten pietististen liikkeiden ydin ja suhde yhtäällä uskontoon ja uhrilähteeseen sekä toisaalla kirkkoon (ugrilähteeseen) ja sen merkitykseen vallankäyttäjänä ja instituutiona. Tällöin ugrilähde viittaa kansakunnan omaan sosiaaliseen muistiin ja varhaiseen identiteettiin. Tällöin usko on syvästi henkilökohtainen asia, johon kirkon ei sovi sekaantua. Freudin mukaan Jumala ei pohjimmiltaan ole muuta kuin ylhäinen isä.
Suomalaiseen taiteeseen usko ja jumaluus kuuluvat etäisempänä kuin monen muun läntisen kansakunnan kohdalla. Sama koskee luonnollisesti niitä kulttuureja, joista oma kirkkomme on lähtöisin. Pitkä uskonnollisten tai kirkollisten traditioiden puuttuminen näkyy taiteessamme tai se on korvautunut pragmaattisimmilla aiheilla, joista kultaisen kauden kohdalla tärkeimpiä olivat nationalistiset tehtävät, kalevalaiset aiheet ja tarusto sekä luonto- ja maisemakuvaukset. Madonnan kuvan sijasta talonpojan kodin seinää koristi taistelevien metsojen soidinmenot.
Suomalaisille kirkko on pikemminkin syntisten sairaala kuin pyhimysten museo. Meillä ei ole niin pitkää traditiota ja kulttuurista historiaa kirkkomme suuntaan, että se olisi voinut välillä kokonaan museoitua. Protestantismin leviäminen Suomeen oli aikanaan pikemminkin itsestäänselvyys ja jo olemassa olevaa sosiaalista muisti tukevaa kuin puhdistautumista sellaisesta, jota ei oikeasti edes ollut. Suomalaiselle uskonto on elämä itse sen pragmaattisella, humaanilla, ihmiskasvoisella tavalla ymmärrettynä. Tämä ”kalevalainen”, shamaania ja tietäjää kumartava puolitieteellinen ja ihmisläheinen, luontoon vahvasti sidottu ja ankara näkemys on vahva perusta suomalaisen klusteritaiteen oivaltamiselle myös meille vieraissa kulttuureissa. Meille fundamentalismin ymmärtämien on yhtä vaikeaa kuin minkä tahansa revoluution tai äärimmäisyyden. Elämme evoluutiossa yhdessä luontomme kanssa.