Äiti maa
90 cm x 120 cm
Materiaalit: Kivi, savi, pellavamassa, puu (kääpä), öljyväri
Maasta syntynyt on miltei kaikkiin kulttuureihin liittyvä ja kuvaa Jumalaa, jumaluutta ja maailman syntyä. Geotieteissä ja maantieteessä geosfääriset kierrot ovat alku ilmakehän ja veden kierroille sekä biologisille prosesseille. Perinteinen maantiede jakoi maailman heksagonaaliseksi kuusikulmioksi. Niistä ensimmäinen oli juuri kallio- ja maaperä sekä geosfäärinä. Muut viisi olivat ilmakehä ja atmosfääri kiertoineen, vesikehä ja hydrosfääri, biosfääri vitaalisena ja elollisena kehänä edellisiin sidottuna monin vuorovaikutus mekanismein. Ihminen koettiin näiden päälle rakentavana joko talouttaan (ekonosfääri) tai yhteiskunnallista kerrostumaa (sosiosfääri). Maailma koettiin eri kerrostumien päällekkäisenä voileipänä, jossa ensimmäinen oli juuri äiti maa.
Maahan liittyy mytologiaa, jossa naisella synnyttäjänä ja jumalattarena on keskeinen osuus ikään kuin kohtuna. Näin sekä kreikkalaisessa, roomalaisessa että omassa kulttuuritaustassamme ja monissa luonnonkulttuureissa. Maasta olet sinä syntynyt, maaksi jälleen palaava, kertoo tuosta kierron fyysisestä ja hengellisestä yhteydestä.
Matka mytologiasta tieteeseen ei ole pitkä ja usein se kulkee juuri vanhan mytologisen taruston ja perityn sosiaalisen muistin tai pääoman kautta. Taiteessa aihetta on käsitelty yllättävän vähän. Sen sijaan tiede on käyttänyt runsaastikin mytologiaa sekä filosofiassa että ihmisen käyttäytymistä pohtivassa tutkimuksessa. Sigmund Freud suorastaan rakasti aikansa tuotteena myyttisiä tarinoita ja käytti niitä hyväkseen avatessaan aikalaistensa silmiä ihmisten kätketylle seksuaalisuudelle, lapsuuden traumoille tai naisen ”pelolle” patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Suomessa naiskirjailijat ovat avanneet tätä näkökulmaa jopa paremmin kuin naistiede tai taiteen kyky ”kesyttää” vaikeaa aihetta.
Taiteen tapa ja mahdollisuus toimia integroijana sekä ihmisen mielen ja emootion, piilotajunnan että ”objektiivisen” tieteen ja tiedostetun aistimaailmamme välillä on kiehtova tutkimuskenttä. Se on samaan aikaan sekä piilotajuntaa ja fiktioita että kuvittelemaamme faktaa ja sen objektiivista tulkintaa. Parhaimmillaan taide on edellä kulkija sekä yksilön omassa kokemuskentässä että suurten yhteiskunnallisten muutosten tulkkina ja vallankumouksellisena muuttajana. On varottava niitä uhkakuvia, joissa taide on kuollut (Kuspit 2005; The End of Art), jolloin maalarit ja kuvanveistäjät ovat väistyneet lopullisesti kuraattorien tieltä taidemaailman keskiöstä. Sama koskee tiedettä, jossa jo nyt tieteen rahoittajat (policy) ja byrokratia määrittelevät pääosan lopulta mikä on tiedettä (The End of Science).