Meitä fiksummat apinat

Yhteisön geneettinen rappioMikään toinen laji ei kykene sellaiseen sosiaaliseen ja tekniseen verkottumiseen kuin ihminen. Olemme toisiimme yhteydessä ja autamme koko ajan niin sukulaisia, tuttavia, tiimityöhön osallistuvia kuin tuiki tuntemattomia. Taustalla on vuosimiljoonainen geenistö ja se toimii samoin myös internet verkostoissa tietämättämme. Virtuaaliyhteisö ei kuitenkaan ole fyysinen yhteisö, jossa tunnistamme yleensä vain noin 200 ihmistä samaan aikaan maksimissaan. Virtuaaliyhteisöissämme saattaa olla miljoonia jäseniä reaaliaikaisesti läsnä. Sen tajuaminen ei ole meille geneettisesti mahdollista.Innovaattorit sekä huijarit ja lintsaajatKaikki sujuisi kuitenkin kohtuullisen hyvin, jos hyväksyisimme koko ajan verkostoissamme uudet ideat, innovaatiot ja niiden leviämisen sekä tunnistaisimme toisaalta huijarit ja lintsaajat. Edellisiä, luovien innovaattoreiden painajaisia,…
Read More