Oon kulkuriksi syntynyt mä vainen

Tervetuloa vieraani IntiastaEnsiksi tervetuloa aamuöiset kotisivuni uudet intialaiset vieraani. Samoin kasvava joukko venäläisiä ja latvialaisia lukijoitani aiemmin niin länsimaisessa joukossa, jota dominoivat Yhdysvaltain kansalaiset. Kesäkuun alussa suomalaisten osuus oli vain kuusi prosenttia, mutta kohoaa jatkossa noin kolmannekseen. Suomalaiset lukevat blogeja ja pääosin jo heti työstä palattuaan tai oikeammin työajalla noin kello 12 aikoihin ja lounaan jälkeen. Näin kertovat tutkimukset ja myös omat havaintoni jo muutaman vuoden ajalta. Lämmin tervehdys myös EU -virkamiehille ja erityisesti kunnista Nurmijärvelle ja maakunnista Pohjois-Karjalalle yliopistoista Turulle ja Oululle.Kulkurin valssiEdellä kirjoitettu on johdantoa samalla seuraavalle netin käyttäjäjoukolle, joka poikkeaa oleellisesti pelureista tai turisteista. Olen antanut tälle…
Read More