Vappublogi 2011

        Kevään ja vapun suurin tapahtuma on sellainen, jota seuraa 2000 miljoonaa ihmistä. Prinssi William ja Kate Middleton vihittiin Westminster Abbeyn kirkossa Lontoossa liki abbedissa Valburgin ja kelttien Beltanen päivänä. Kansa näki odotetun suudelman jopa kahteen kertaan. Omat sympatiani kulkivat morsiamen luovuttaneen isän suunnalla kirkon käytävää astellen morsiamen sydämen puolella. Olen itsekin ollut tuossa vastaavassa tehtävässä ja se on vihkisormuksen pujottamista jännittävämpi. Toinen jännitettävä oli 90-vuotiaan prinssin isoisän suoriutuminen tehtävästään seisoskellen ikinuoren 85-vuotiaan kuningattaren varjossa jo pian alkavaa seitsemättä vuosikymmentään. Sen rinnalla valtikkaansa kruununperillisenä odottavan Charlesin vanheneminen on ollut omituisen draaman ja tragedian täyteistä elämää ja muistuttaa Beltanen…
Read More

Uudet luudat lakaisevat

    Kun vaaleista on runsas viikko ja pääsiäispyhät takana ensimmäiset kommentit jytkyvaalien merkityksestä ovat eri medioistamme luettavissa. Näistä tärkein on sosiaalinen yhteisömedia globaalina mielialojen analysoijana. Kun eduskunta on järjestäytynyt, valiokuntapaikat jaettu ja hallituskin näyttää muotoutuvan odotetulla tavalla heti äitienpäivän jälkeen, pohdinnoissa on menty normaaleja vaaleja syvemmälle. On selitysten paikka ja siihen näyttäisi osallistuvan ensimmäisenä tappion kokeneet puolueet. Purkautuminen alkoi heti vaaliyön jälkeen sosiaalisissa medioissamme. Nopea toipuminen Kun ensimmäisten päivien katkeruus on purettu käynnistyy järkevämpi pohdinta. Torjuntavoiton saaneilla, demareilla ja kokoomuksella, ei ole sellaiseen mitään erityistä syytä ja vaalien suurvoiton saaneet perussuomalaiset ovat nyt työllistettyjä muutenkin. Kun alat juhlia voittoasi,…
Read More

Suomea seurataan maailmalla

  Ranskalaisia ei yleensä kiinnosta suomalaisten puuhastelut ja Sibeliuksen musiikkikin on vaikeasti aukeavaa. Vain Arto Paasilinnan hauskat romaanit saavat myös ranskalaisen nauramaan oikeassa paikassa. Nyt maahan ollaan rakentamassa suomalaismallista perusranskalaista nousua “Vrais Francais” liikkeenä. Marine Le Pen julistaa kuinka juuri hänen kauttaan puhuu kansa ja perusranskalainen nationalismi. Hollannissa ja Unkarissa saatiin niin ikään uutta intoa ja Jobbik -puolue kertoo kuinka “Unkari kuuluu unkarilaisille”. Suuria eroja ja pieniä yhtäläisyyksiä Tanskan perussuomalaiset (Dansk Folkparti) ovat ehkä lähempänä meitä kuin ruotaslainen vastine, jonka kohdalla korostuu ruotsalaisten ongelmat saada oikeistoradikaalinen liike ohjattua osaksi demokraattista parlamentarismia. Ruotsi ja Tanska eivät ole lopulta edes lähellä Suomea…
Read More

Sinipunaniska ja ohjelmapaperit

  Suomalaisilla on vaikeaa hahmottaa sellaista tilannetta, jossa muu maailma pohtii mitä suomalaiset ajattelevat heistä eikä päin vastoin. Nyt näin on käynyt vaaliemme jälkeen Euroopassa. Sitä on käytettävä hyväksi ja oltava tiukkana eikä ihmeteltävä mitä meistä ajatellaan mallioppilaana. Kun takan on pitkä alusmaan elämä idän ja lännen rajamaakuntana, ajatus siitä että alamme niskuroida muuta Eurooppaa vastaan päätöksissämme on mallioppilaalle vaikeaa. Suomalaisilla on niin ikään vaikeaa hyväksyä ajatusta, että uusi sinipunaniska hallitus olisikin muutakin kuin vain kelmeä analyysi menneen maailman kolmen suuren jatkolle, jossa nämä vanhat puolueet eivät matkalla uusiudu lainkaan. Myös vanhoja puolueita äänestävät kokonaan uudet ihmiset ja äänestäjät vaihtuvat…
Read More

Jytky-voiton jälkeinen aamu

        Käsitteellä “jytky-voitto” Google avasi liki 30 000 havaintoa. Timo Soinin jytky-voitto on ulkomaisten medioitten luupin alla ja joukkotuhoase medioissamme. Se on paljon enemmän kuin “veret seisauttava voitto” tai “rökäletappio”. Keskusta on kokenut molemmat, joten sen kohdalla kaikki on mahdollista myös tulevaisuudessa. Puolue kun on mainettaan parempi. Ainakin jos on uskomista Antti Kaikkosen tapaan mainostaa itseään ja syrjäyttää samalla Paavo Väyrynen eduskunnasta pitkäaikaisimpana ministerinämme. Väyrynen ehti kuitenkin ilmoittautui aiemmin presidenttikisaan ja on edelleen käytettävissämme. Vaaleihin mahtui valtavasti yksityiskohtia, joista on iloa tuleville sukupolville suurten kertomusten rinnalla. Ikimuistoinen jännitysnäytelmä Suomalaiset vaalit saavat harvoin kansainvälistä huomiota. Kun näin käy,…
Read More

Vaalikamppailun yhteenveto

  On aika vetää yhteen historiallisten vaaliemme media-antia ennen sunnuntain ääntenlaskua. Arvio on tehty seuraten tiiviisti medioitamme. Se mitä kentällä ja maakunnissa tapahtui on vaikeammin seurattavissa. Oletan kuitenkin, että myös kenttätyö tehtiin näissä vaaleissa ehdokkaiden jalkautuessa toisin kuin parissa edellisissä mediavaaleissamme. Vaalibudjetteja oli mittavan kohun jälkeen karsittu ja perussuomalaisten gallupmenetys pakotti niin ikään perinteisempään vaalityöhön. Moni kiersi ovelta ovelle jakaen tietoa itsestään. Se oli ensimmäinen, mutta ei toki ainut Timo Soinin ja perussuomalaisten kansanliikkeen ansio. Aivan riippumatta siitä, kuinka monta ääntä heille sunnuntaina annetaan. Vielä vähemmän on merkitystä sillä, kuinka monta "sivistyneistön" edustajaa on mukana tuossa äänestäjien joukossa. Käsite "eliittihän" nousi…
Read More

Loppusuoran rutistus

      Vaalien läheisyys kuohuttaa kansalaisten mieliä ja osa äityy jopa väkivaltaiseksi. Vaalirauha rikkoontuu ja käyttäytyminen muuttuu muistuttaen viikonloppujen jonotusta kioskeille pikkutunneilla. Se siis kuuluu suomalaiseen arkeen siinä missä hävittää eteen osuvia panderolleja. Ei siis mikään uusi ilmiö, mutta aina yhtä epämiellyttävä eikä sitä tulisi hyväksyä, nollatoleranssi tälle häiriköinnille. Gallupdemokratiaa Gallupit alkoivat elää vaalien viimeisellä viikolla omaa elämäänsä ja villiintyivät aivan mahdottomiin tuloksiin tutkijan näkökulmasta. Kun tilaaja on kaupallinen ja gallupin tuottaja niin ikään toimeentulonsa tuosta puuhastelusta hankkiva, gallupin tekijät tunnetaan jo entuudestaan ja tiedetään niiden myös poliittiset intohimot. Näin gallupdemokratia muuttuu gallupmanipuloinniksi. Kiintoisia gallupeja tulee loppusuoralla ja näistä…
Read More

Jos jonkun on oltava rempallaan, olkoon se EU

  Takavuosina valtiolliset vaalit olivat Suomen sisäiset ja ulkopolitiikan osuus sivuutettiin television tenteissä toteamalla, kuinka puolueen johtaja ja sihteeri ovat Paasikiven ja Kekkosen linjalla. Vain SMP ja Vennamo teki poikkeuksen kertomalla kuinka he ovat Paasikiven linjalla ja Kekkosen nimen maininta siinä oli jo turhaa kuten muidenkaan Paasikiven jälkeen tuohon virkaan valittujen. Kekkonen taas toisteli kansalleen kuinka, jos kahdesta toisen on oltava retuperällä, se olkoon sisä- ei ulkopolitiikka. Näin ulkopolitiikkaan ei voinut koskea muut kuin hän ja sisäpolitiikka syntyi sen ehdoilla Venäjän kaupan kautta. Penisula Iberica Tänään valtiolliset vaalit käydään pääosin Välimeren rannikolla ja joko Saharan pohjoispuolella tai Iberian niemimaalla, helleenisen…
Read More

Mediayhteiskunnan protestivaalitko?

  Jyrki Jokinen kertoo (FL 6.4) aiempaan kirjoitukseeni viitaten, kuinka olemme keskellä protestivaaleja, joiden ennakkoäänestys alkoi tänään. Olen samaa mieltä Jyrkin kanssa. Vaaleista on tulossa poikkeuksellisen vilkkaat ja ihmiset puhuvat politiikkaa pitkästä aikaa. Ei niinkään puoluejohtajien television vaaliväittelyissä kuin turuilla ja toreilla. Siellä taas puhutaan eri asioista kuin poliittinen johto. Missä Soini, siellä kuohuu Kun Timo Soini vieraili forssalaisessa marketissa hänellä oli satoja kuulijoita ja miehen ääni kaikui ilman vahvistimia huutaen kuin vastatuuleen takavuosien tapaan. Tuolloin poliittisten johtajien puheen aksentti syntyi tuosta huutamisesta. Soinin julistuksessa oli kaikua 1970-luvun poliittisen julistamisen hengestä ja toimittaja Ami Laaksonen kirjoittaa kuinka, “missä Soini siellä…
Read More