Kansallisvarallisuus

  Olen aina kuvitellut suomalaisten varallisuuden olevan metsissä ja soissamme, luonnonvaroissamme. Jossain määrin toki myös kielessämme, kansallisessa taiteessa, osaamisessa, yhteisessä ja yksimielisessä demokratiassamme ja sen puolustajissamme, vapaassa maassa elää ja kertoa mielipiteemme.  Hitunen myös pelloissamme ja muussa vaatimattomassa kulttuuriympäristössämme. Ei toki suurten ja vanhojen kulttuurien tapaan niinkään taiteessa tai uuden teknologian saavutuksissamme, innovaatioissa. Jotain toki myös infrastruktuurissamme, teissä ja kunnallistekniikassa, rakennuksissa. Arvot uusiksi Lukemalla itsenäisyyspäivän Helsingin Sanomia, järkytyin. Metsissä ja luonnonvaroissa, kaikessa siinä, jota olen arvossa pitänyt, on vain runsas 10 % varallisuudestamme.  Yli 50 % sen sijaan on kodeissamme, asumuksissamme ja niiden tonteissa, loput sitten muussa rakennuskannassa,  varastoissa, tiellä…
Read More