Kielletty keskustelu

Lääketieteen ja kirurgian tohtori, toksikologian professori Jouko Tuomisto kirjoittaa Helsingin Sanomien juhannusaaton vieraskynän yliön. Hän puhuu viran puolesta eikä moralisoi. Hän tietää, kuinka kirjoitus aiheuttaa valtavan kohun. Hän sohaisee kansakunnan arinta kyttyrää, Juhannuksena, juopottelun  pyhänä viikonloppuna. Hän ei ole tiukkapipoinen raittiuskiihkoilija, päinvastoin. Hän on pidetty seuramies ja järkevä tutkija, loistava opettaja, alansa tiedemiehenä  arvostetuimmasta päästä maailmalla. Sellainen on harvinaista Suomessa. Hän kantaa vain huolta aiheesta, jonka hän parhaiten toksikologina tuntee ja kertoo asiansa sellaisena kun se kuuluu kertoa. Tai niin hän ainakin uskoo tekevänsä. Kukaan kun ei voi tietää, mikä on lopulta oikein ja samalla oikein tapa toimia. Professorin mukaan…
Read More