Tutkimus- ja kehittämisvälineet päivitettävä

Viimeisimmän tutkimuksen mukaan erot maakuntiemme välillä ovat kasvamassa yhdyskuntiemme ylläpidossa. Vielä suurempia erot näyttäisivät olevan kaupunkiemme sisällä mm. kansalaistemme terveydessä. Erot ovat jopa dramaattisia. On tapahtunut sellaista segregaatiota, joka lisää eriarvoisuutta, köyhyyttä ja vähäosaisuutta sekä kasaa rikkautta ja hyväosaisuutta juuri tietyille alueille epätoivottavalla tavalla. Aluesuunnittelu laiminlyöty Sosiaalimaantiede, terveysmaantiede sen osana, on toki tiennyt tämän ongelman olemassaolon olkoonkin, ettei sen harrastus ole ollut hyvinvointiyhteiskunnassa erityisen vahvaa. On syntynyt käsite hyvinkin homogeenisista kaupungeista ja maaseutukunnistamme. Oletamme, että ongelmia ei ole tai niihin ei kyetä puuttumaan. Näin ei ole kuitenkaan ollut koskaan ja erot myös maaseutukylien välillä ovat suuria. Etenkin kylätutkimuksen kultaisina vuosina…
Read More