Poliittisen kevään ylilyöntejä välteltävä

  Katsoin vanhoja lehtikirjoituksia ja kohdalle osui 50-vuotishaastattelujani. Kaleva oli otsikoinut artikkelinsa tyyliin “Kuuden professuurin mies”. Tekstistä selvisi, että olen hankkinut pätevyyksiä eri yliopistoihimme, sen tiedekuntiin, kaikkiaan kuuteen eri virkaan ja ainelaitokseen. Nykyisin noita pätevyyksiä taitaa olla kymmenkunta ja samalla mukaan tuli myös toinen väitöskirja. Se oli sinänsä turha, kun professorin pätevyys ko. tiedekuntaan tai laitokseen edellyttää noin neljää väitöskirjan tasoista ja laajuista työtä ja dosentuuri hieman vähemmän. Näin ainakin silloin, kun ensimmäisen pätevyyteni sain nuorena tohtorina ja viisaampiani kuuntelin 1970-luvulla. Nyt näitä viisaita on ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Koulutuksesta ei pidä karsia Tuo alustus liittyy nyt käytävään keskusteluun…
Read More