Kolkun-tontti kohminen-intti – osa II

  Pakolaiskeskustelussa on muistettava, kuinka monikulttuuriset ja tiheään asutut metopolialueet ovat vastaanottajina etelässä tyysti erilaisia kuin valtaosin suota ja metsää kasvavat korpimaat. On otettava huomioon talouden ja kantokyvyn rinnalla, kuinka Suomen kaltaisen maan metropolikulttuuri rajautuu yhteen pieneen pääkaupunkiimme. Lisäksi meillä pohjoiseen sijoittaminen edellyttää aivan muuta kuin telttojen pystyttämistä 40 asteen pakkasessa. Maaseutumme on tyhjenemässä myös kantasuomalaisista.Töitä kun ei ole ja aktiivinen maaseutupolitiikka on unohtunut jo aikoja metropolipolitiikan jalkoihin. Vastuu on kannettava siten, että siitä selvitään varmasti kunnialla, etenkin kun muuttajat ovat pieniä lapsia ja heidän äitejään, traumaattisen sodan läpikäyneitä. Tämä kuuluu kulttuuriimme eikä sitä saa rapauttaa virheellisellä pakolaispolitiikallamme. Kyse ei…
Read More