Hyvää kansainvälistä naistenpäivää

Naistenpäivä, kansainvälinen, ajaa varmasti vakavaa asiaa ja on edennyt siinä Suomessa kohtuullisesti. Lähtemättä toistamaan moneen kertaan kirjoittamiani alan historiikkeja, syytä on ainakin mainita 1800-luvun lopulla perustettu Naisasialiiton Unioni sekä suomalaisten naisten aktiivisuus järjestötoiminnassa myös kansainvälisesti. Naisasialiitto Unioni on poliittisesti sitoutumaton feministinen kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on naisten aseman parantaminen ja sukupuolisyrjinnän poistaminen. Unionissa vaikutetaan poliittiseen päätöksentekoon, viranomaistoimintaan ja julkiseen keskusteluun kirjoittamalla lausuntoja ja kannanottoja, järjestämällä seminaareja ja feministisiä tempauksia. Unionissa toimii yli kaksikymmentä naisten ryhmää feministisestä lukupiiristä naisten kehitysapuryhmään. Tule mukaan vaikuttamaan, toteuttamaan omanlaista feminismiäsi ja tekemään yhteiskunnastamme moniarvoisemman paikan elää, julistaa Unionin esite. Tänään yheiskuntasopimus törmäsi pattitilanteeseen, jossa palloa vieritettiin…
Read More