Johtajakoulutuksessa

Timo Soinista on puhuttu paljon pahaa. Tänään kirjoitetaan Hesarissa jopa hyvääkin. Häntä kiitellään yhteyksistä unionista eroa tekevään Britanniaan. Suhteet sinne on säilytettävä nyt kun ne eivät toimi jatkossa EU:n kautta. Soini osaa sen, kiitos suomalaisten erilaisuuden ja perussuomalaisten erityisesti. Me pidämme hyviä suhteita yllä myös naapuriimme Venäjään silloin, kun muut kääntävät selkänsä. Se on meillä ikään kuin selkäytimessä. Me emme pohdi liittymistä Natoon siksi, että pelkäisimme Venäjää, vaan siksi, ettemme todellakaan enää pelkää muuta kuin taivaan tippumista niskaamme gallialaisen kylän tapaan taikajuomaamme hämmentäen. Meitä pelotellaan turhaan ja etenkin työelämässä, kouluissa ja vanhuksina sekä kotona piipahtaen. Jotta siellä selviäisi edes tyydyttävästi…
Read More