Nuutinpäivä, kolmastoista päivä ja perjantai

Oikein hyvää Nuutin päivän iltaa, kolmattatoista päivää ja perjantaita. On kulunut päivälleen kymmenen vuotta kun julkaisin Saksassa kirjan Arctic Babylon. Suomessa kustantaja kauhistui. Kirjassa luvattiin että vuosi 2011-12 on todellakin Mayakansa ennustama hetki, jolloin päivyri sulkeutuu ja alkaa uusi aika. Ja varmasti alkoikin. Pohtikaapa mitä tapahtui Arabi-Islamilaisessa maailmassa eikä loppua näy, Japanissa ja Norjassa, ympäri Eurooppaa ja nyt leviten myös Aasian kautta Amerikkaan ja tietysti Venäjälle jo aiemmin. Alkoi hybridi- ja kyberaika sotineen. Populismi levisi ja vei mukanaan. Ihmiset alkoivat ajatella itsenäisesti, väitettiin. Sellainen on hirvittävä riski ja se hoidettiin hakien suurta johtajaa joka puolella maailmaa. Löytyi vain populisti pulisijoita.…
Read More