Vaalien suuri kuva muuttumassa

Päivän media tarjoaa kaksi suurta asiaa. Samalla ne liittyvät toisiinsa. Paikallinen Forssan Lehti (5.3) rohkenee ottaa kolme sivuaan ja kertoa antopologien työstä selvittää keitä me suomalaiset olemme. Olen tätä vaatinut kaikki yliopistovuoteni. Kirjoittamaan viimeinkin historiamme oikein ja uudelleen, uskottavan tieteen välinein. Nyt sen hoitamisen poliittinen velvollisuus kuuluu Perussuomalaisille. Sitä ei kai tarvitse enempää perustalla, miksi näin. Aiemmin kun sitä on hoidettu enemmän tai vähemän ruotsinkielisten toimesta ja kovin tarkoitushakuisesti Suomen Akatemiasta käsin ja yhdestä yliopistosta ohjaillen. Suomen kansaa kun ei ole olemassakaan sellaisena, kun se meille on kuvattu kouluissamme. Nyt kun geneettinen tutkimus on yleistynyt totuus myös paljastuu. Yli puolet…
Read More