Puheenjohtajaa hakemassa

Hesari (12.3) oli tehnyt harvinaisen matkan kehä kolmosen ulkopuolelle kuulostellen kansanmiesten mietteitä Perussuomalaisten tulevasta linjasta ja puheenjohtajasta. Se oli ihan hyvä idea olettaen, että tuntee nämä ihmiset ja mieluummin jo ennen Veikko Vennamon aikoja ja suomalasia puoluehajaannuksiamme samalla tutkaillen. Se kun on ollut aina pahin kirosana poliittisten liikkeittemme historiassa. Nykyinen meno on kuitenkin sukua vanhalle. Se on samaa mutta kuitenkin uuden aallon populismia, jossa keulilla kulkeva Euroopassa pian äänestävä Hollanti ja yhden miehen puolue, Ranska ja sen skandaalien leimaamat puoluejohtajat, Saksa ja lopulta myös Italia, jossa Ranskan tapaan rötökset ovat maan tapa poliittisen johdon kohdalla. Se, mihin lopulta päädytään silloin,…
Read More