Hybridiyhteiskunnan vaalit

Päivän mediat kirjoittavat Hollannin tämän päivän vaaleista ja seuraavana vuorossa ovat omatkin vaalimme. Ranskan ja Saksan vaalit ovat tuloillaan nekin. Ruotsissa viikko on ollut verinen ja syntyy vaikutelma sisällissotaan joutuneesta naapuristamme. Donald Trump oli ikävä kyllä hyvin informoitu Ruotsin ongelmista. Eihän jatkuvaa maan sisäistä jengien välistä sotaa ja terroria voi salailla. Suomessa vietetään kuitenkin kiusaamisesta irrottautuvaa viikkoa ja kevättä presidenttimme suojeluksessa. Jokainen meistä on kohdannut kiusaajansa koulussa, kotona, työpaikallaan. Suomi on sotiensa jäljiltä kiusaamiskulttuurissaan meille tuttu ympäristö ja se näkyy myös vaaleissa, politiikassa, mutta nykyisin etenkin medioissamme. Perussuomalaisille median aiheuttama kiusaaminen on tuttu ilmiö ja edellisissä kuntavaaleissa meitä esiteltiin rumina…
Read More