Päivä Forssan kaupungin kunnanhallituksessa

Forssan kaupunginhallitus antaa kaupunginjohtaja Jari Kesäniemelle varoituksen epäasiallisen käyttäytymisen johdosta. Kaupunginhallitus päätti asiasta esityslistan ulkopuolella äänestyksen jälkeen äänin 8-3. Samalla kaupunginhallitus päätti hyväksyä kaupungin sopivan kaupunginjohtajan kanssa koeajasta 28.2.2018 saakka. Kaupunginhallitus palaa asian käsittelyyn, mikäli kaupunginjohtaja todetaan lainvoimaisen tuomion nojalla syylliseksi rikokseen, kirjoittaa Forssan Lehti (26.6) Kokouksessa kaupunginhallituksen puheenjohtaja päätti esittää varoituksen antamista. Johanna Häggman (kesk.) teki Timo Norrin (kesk.) kannattamana vähemmistöön jääneen vastaehdotuksen, jonka mukaan kaupunginhallituksen pitäisi purkaa kaupunginjohtajan virkasuhde heti päättyväksi. Erottamisen peruste olisi ollut, että kaupunginjohtaja on syyllistynyt vapaa-ajallaan sellaiseen käyttäytymiseen, joka vakavalla tavalla heikentää osapuolten välistä luottamusta. Äänestyksessä kokouksessa tehtyä alkuperäistä ehdotusta kannatti kahdeksan kaupunginhallituksen jäsentä.…
Read More