Rötösherrat – Suomi 100

Perussuomalaisten hajottamiseen käytettiin ikivanhaa keinoa. Hajota ja hallitse on kuitenkin perustuslaissamme keinona kielletty. Demokraattisesti valittuja kansalaisiamme ei voi näin kohdella, kertoen kuinka puolueessa on arvoiltaan ja normeiltaan sopivia äänestäjiä ja sitten sopimattomia suomalaisia, Suomen kansalaisia. Erottelemalla kansalaisiamme näin syyllistymme varmasti rikokseen. Kyse on vielä vakavasta, perustuslaillisesta ja ministereitten tekemästä rikoksesta. He ovat vannoneet ministerivalan. Pääministeri, eli keskusta puolueena, palkitsi puolueena loikanneet antamalla näille viisi (5) ministerin salkkua vaikka heillä ei ollut enää puoluetta lainkaan, eikä myöskään mandaattia päästä hallitukseen, ei ohjelmaa, ei yhtään mitään. Vain yksityisiä henkilöitä, kansanedustajia mutta vailla puoluetta, jota olisi äänestetty. Puolueen paikalliset osastot ja piirit, puolueen…
Read More