Suomalaisia ravistellaan unestaan – Suomi 100

Taloustieteen Nobelilla palkittu professori Bengt Holmström on huolissaan Suomen seuraavista sukupolvista. Hänen mielestään tarvitaan välittömiä poliittisia päätöksiä, joilla saadaan korkeasti koulutettujen määrä nousuun Suomessa romahduksen jälkeen. Moni ei ehkä tiedä kuinka meillä on tapahtunut romahdus korkeakoulutettujen määrässä ja olemme muuttuneet täydelliseksi takapajulaksi. Korkeakoulujen budjetteja on leikattu siinä missä tutkimuslaitostenkin. Holmström toi huolensa esiin Finlandia-talolla paneelikeskustelussa Björn Wahlroosin kanssa kauppakamarien 100 vuotta tulevaisuutta -juhlaseminaarissa. – Minulle oli suuri järkytys kesäkuussa kuulla, että Suomi on itse asiassa menossa erittäin huonoon suuntaan korkeakoulutuksessa, Holmström sanoi paneelikeskustelussa. Holmströmin mukaan korkeasti koulutettujen osuus ikäluokasta on pienentynyt Suomessa jatkuvasti sitten 1980-luvun alun. Olemme alle keskitason, Holmström…
Read More