Yhdysvaltain presidentin odotettu puhe

Yhdysvaltain presidentin odotettu puhe oli maltillinen ja sovitteleva. Hän oli jopa yhdistämässä kansakuntaansa. Muutos oli odottamattoman suuri vanhaan tyyliin verrattuna. Hän käyttäytyi valtiomiesmäisesti. Hän siis osaa sen halutessaan. MTV oli hakenut kymmenen pääkohtaa puheesta. Tässä hieman tiivistäen: 1. Mitä jätettiin mainitsematta? Yhtä arvokasta kuin se, mitä Trump mainitsi odotetussa puhessaan, on myös se, mitä Yhdysvaltain 45. presidentti jätti mainitsematta. Trump ei ottanut puheessaan kantaa käynnissä olevaan Venäjä-tutkintaan. Vain vajaa viikko sitten yhdysvaltalaisjulkaisu The New York Times uutisoi, että Trump halusi erottaa Venäjä-tutkintaa johtavan erikoissyyttäjän Robert Muellerin viime kesäkuussa. 2. Omien saavutusten alleviivaus Sen sijaan, että Trump olisi tehnyt uusia avauksia,…
Read More

Suuret muutokset jatkuvat

Helsingin Sanomat pohtii sinisen puolueen entistäkin tukalampaa asemaa heti presidentinvaalien jälkeen (HS 31.1). Sillä ei ollut omaa ehdokasta ja äänestäjälle se on eduskuntavaaleissa perussuomalaisten kevytversio. Miksi äänestää kevytversiota kun tarjolla on ehtaa tavaraakin, pohtii lehti. Sinisten ainut näkyvä ja julkisuuteen puolueen tuova saavutus on työministerin aktiivimalli ja perjantain Suomen liki pysäyttävä lakko. Edelleen lehti korostaa Paavo Väyrysen puolueen asemaa tulevissa vaaleissa. Ilman sitä perussuomalaisten kannatus olisi ollut jo nyt presidentinvaaleissa kaksinumeroinen, laskee Hesari. Väyrysen puolue on kantona kaskessa perussuomalaisille eduskuntavaaleissa, pohtii lehti edelleen. Väyrynen kun ratsastaa samoilla teemoilla. Tulevissa eduskuntavaaleissa Väyrynen voi olla ehdolla vain yhdessä vaalipiirissä, toisin kuin presidentinvaaleissa.…
Read More