Petoksen petos brändäyksessä

Facebook ja sosiaalisen median algoritmit huijaavat meitä koko ajan ellemme kykene huijaamaan niitä. Kirjoitin aiheesta kirjan "Social media economy and strategy" täyttäessäni 60-vuotta. Se nousi 2000 miljoonan noilla sanoilla avautuvan ilmiön kärkeen samana päivänä kun kirja levisi globaalin maailman käyttöön. Kustantaja on myynyt sitä YHDEN kirjan. Kustantaja valehtelee. Miksi? Koska se PELKÄÄ saksalaisena suomalaisten brändejä. Se on HYVIN saksalainen tai venäläinen ilmiö. OIKEAMMIN kirjaa on myyty ympäri maailmaa kaikkien mahdollisten mammuttien (Amazon jne) myymänä jo kohta vuosikymmen ja edelleenkin se on kärjessä vaikka sopimus on irtisanottu. Sitä on myyty myös vähän käytettynä tuhansittain ja se on oppikirjana yliopistoissa. Myönnän että…
Read More

Mitä kerran on ollut sitä vastakin on

Tämä blogi on vuosikymmenen takaa. Otin sen mukaan tähän siksi että sitä on luettu eilen runsaasti ja Bror Wahlroos (HS 4.2. 2018) kertoo kuinka olemme vuosikymmenen aikana taantuneet. Niin olemme. Kun luette tuon tekstin huomaatte, että sen olisi yhtä hyvin kirjoittaa tänään ja tähän päivään sen sopiikin. Mitä nyt metoo -liike tulisi jonkun toisen liikkeen paikalle. Ja väitteeni siitä, että rasismi ja monet muut ihmistä halveksivat ilmiöt tulivat meille Ruotisista tai Saksasta. Omassa kielessämme kun näitä ei ollut alunalkujaan lainkaan. Tarvittiin sivistynyttä kulttuuria, emämaata, josta nuo käsitteet haettiin. tiistai, joulukuu 11, 2007 Hitauden ylistys Yllätysten uutispäivä 11.12. 2007 Tieto Finlandia…
Read More