Huonon pään takia koko Suomi -neidon ruumis kärsii

Tiedätkö kuinka paljon me syömme omaa kotimaista kalaa? Meillä on yli 100 000 järveä, jokia ja meri avautuu kalastajille lähtemättä Jäämerelle. Runsas tuhat kalastajaa, koko ajan ikääntyviä, pyysi viime vuonna vähemmän kuin koskaan aiemmin siitä hetkestä, kun saalista alettiin tilastoida. 154 miljoonasta kilosta 150 menee pääosin minkeille ja siis eläinten ruuaksi. Kuka nyt silakkaa söisi? Pyydetyn kalan arvo on noin 35 miljoonaa. Se voisi olla moninkertainen. Voisimme myös itse valmistaa pyörämme. Emme vain koota sitä Suomessa ruokkien kymmentä valtiota ympäri maailmaa. Mutta kuluttaja äänestää lompakollaan. Hän vain odottaa kotimaista.. Tästä tämä jatkuva työttömyys ja köyhtyminen johtuu. Huonon pään takia koko…
Read More

Vakan alle piilotettu kynttilä

Runsas vuosikymmen takaperin syntyi kirjani, joka käsitteli toisena väitöskirjanani ekologista yrittäjyyttä ja innovaatioprosesseja Turun yliopiston yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan jätettynä. Se on monografia, mutta olisi tullut toki julkaista helpompaa tietä aiempien julkaisujeni ns. nippuväitöskirjana. Näin muistelen vastaväittäjänkin silloin todenneen. Samalla olisin voinut hyödyntää Oulun yliopiston luonnontieteellisen tiedekunnan professorin taitojani ja aiempia julkaisujani, tuhansia artikkeleja. Oli hyvä ettei näin käynyt. Samalla töistäni pyydettiin fiktiivistä romaanin kaltaista julkaisua ja se syntyikin yhdistäen kolme käsikirjoitustani yhdeksi kirjaksi nimeltä "Arctic Babylon 2011". Sen rakenteellinen poikkeava asu oli mahdollista, kiitos nykytekniikan jo vuonna 2004. Kirjaa on luettu netistä varmaan yli miljoona kertaa kun pelkästään kotisivultani muutama sata…
Read More