Kaikkosen Rinteen hallitus?

Keskusta on taitava poliittinen peluri. Niin nytkin lähteissään mukaan viiden puolueen hallitukseen. Se halusi kymmenen hyvää ja sai yksitoista. Tämän vetäjäksi tiedettiin Kaikkosen kyvyt ja kokemus. Nyt on menossa tämä vaihe suomalaisen politiikan huipulla. Tahtopoliitikko Kanki Kaikkonen on kankeamassa tieltään demarijohdon ja ay-poliitikon Antti Rinteen. Jos näin käy, Kaikkosesta tulee keskustan puheenjohtaja ja samalla valtiovarainministeri, laskiko keskusta näin jo etukäteen? Totta kai laski. Tällöin kolme muuta puoluetta ovat toki mukana punamullassa, mutta eivät enää sillä painoarvolla, kuin ehkä kuvittelivat. Jos nyt ylipäätään edes kuvittelivatkaan. Hallituskipeys vei heidät mukaan perinteiseen punamultaan. Ulkoministerin salkku ei vihreillä paljoa paina ja muita ei edes…
Read More

Suomalainen Conan Barbaari irti.

Kuka muistaa Rauta-ajan ja Vesku Loirin vuoroin Uunona ja seppä Ilmarina saman illan aikana televisiota katsoen vuonna 1983? Jos muistat, edustat sota-aikana syntynyttä suuren ikäluokan edustajaa. Ihmettelet mennyttä aikaa, lyhyeksi jäänyttä elämääsi, saamattomuuttasi, ja yrität suhteuttaa sen kuukävelijöitä omaamme. Heidän kuumoduulinsa jätettiin sekin heitteille ja kierää nyt aurinkoa. Kävikö sinulle miehenä samoin? Siirtyykö stressisi jopa koirasi kannettavaksi? Sosiaalisilla laumaeläimillä on tapana tarkkailla ja peilata toistensa tunnetiloja. Kortisolitasot heiluvat samaan suuntaan ja isännän harmaat hiukset siirtyvät koiran karvoitukseen nekin. Eivät ole astronauttimme kuussa käyneet sitten sinun nuoruutesi. Eivätkä sotaan uskaltaneet sitten vanhempiesi elämän. Välineet vain olisivat ja tekniikka sekä kuuhun lentämiseen…
Read More