Pandemia koulii virusta, yksilöitä, yhteiskuntaa ja mediaa.

Virus siirtyi ihmiseen toisesta lajista ja alkoi lisääntyä. Samalla syntyi mutaatioita ja virus alkoi "kotiutua" ja kesyyntyä. Vieras virus kun aiheuttaa ihmisen elimistössä reaktion torjua se. Syntyy tulehdus. Rokotteella tätä elimistön torjuntaa olisi voitu helpottaa, estää immuunina vieraan viruksen saapuminen. Rokote on parhaillaan valmisteilla.Virustutkijoiden on vaikea tietää etukäteen, mistä seuraava virus voisi meihin siirtyä ja aiheuttaa pandemian. Toki sitä arvaillaan jo nyt etukäteen. Riskiä lisää vaikkapa ihmisten siirtyminen suurempina yhdyskuntina tropiikin viidakkoon. Siellä kun on meille vieraita lajeja. Kiinassa ongelmana olivat juuri tällaisille eläimille tarkoitetut torit. Ne kuului lopettaa juuri tästä syystä. Uuden rokotteen kehittely ei ole salatiedettä sekään. Ongelmana…
Read More