Perustuslakivaliokunnasta tuli poliittisen pelin väline.

Olen vuosikymmeniä vaatinut maalle perustuslakituomioistuinta korvaamaan nykyisen poliittisen ja kansanedustajistamme kootun poliittisen pelin jatkeen puolueineen. Nyt sen pelin välineinä ovat perussuomalaiset ja yhden kansanedustajan lausumasta noussut messu sekä vielä suurempana EU:n rahoitusta ja pandemian kautta syntynyttä kohua, jossa siinäkin perustuslakivaliokuntamme on erimielinen ja jälleen syyt ovat poliittisia. Se, että yhä useammin päädytään juuri riitelemään perustuslakivaliokuntaan, kertoo ilmiön luonteesta sekä poliittisen valiokunnan tavasta toimia poliittisten puolueittemme jatkeena niiden tulkitessa perustuslakiamme omiin tarkoitusperiinsä sopivalla tavalla. Tässä Jussi Halla-aho on oikeassa ja Häkkänen ajaa omilla rattaillaan, siinä missä ministerin salkustaan luopumaan joutunut keskustan puheenjohtajakin. Kun valiokunnan puheenjohtaja kertoo, miten ihmistä loukkaa se, että…
Read More