James Bond presidenttinä.

Vuosituhannen vaihteessa vierailin Skotlannissa Edinburgissa ja etenkin Tweedjoen laaksossa useita kertoja. Tehtäväkseni oli uskottu eurooppalaisen jokivesiohjelman koordinointi ja Britanniasta mukaan oli päässyt heidän rajajokensa, Tweedjoki. Jokiohjelmat ovat sikäli kiintoisia, että niihin kytkeytyy lopulta kaikki mahdollinen maan ja taivaan väliltä ja niin kävi myös tämän ohjelman totetuksessa. Samalla se myös laajeni odotetusti Euroopasta Kiinaan. Kuinkas muuten tuohon aikaan ja Kiinan aseman ja myös ympäristökysymysten alkaessa kiinnostaa maailman johtavaksi talousmahdiksi kohonnutta jättiä. Edinburgissa, sen linnassa järjestettin tuolloin vuosijuhla, tasavuosia juhlittiin, ja seurasin sitä minäkin osana jokilaaksojen kulttuurimenoja. Kesken juhlallisuuksien annettiin hälytys ja juhlijoita kehotettiin poistumaan juhlapaikalta ja pysähdyin itse odottelemaan tilanteen palautumista…
Read More

Tieteen popularisointia omaksi parhaaksemme.

Nuorena opiskelijoina ajoimme vanhemman veljeni kanssa viikonloppuvierailulta kotoamme Iisalmesta kohti Oulua ja sen yliopistoa. Ehdimme Hernejärveltä, Sonkajärven rajoilta vain lähimmän mäen harjalle itäsuomalaisessa vaaramaastossa, kun mäen päällä veljeni painoi hätäjarrua katsoessaan etäälle idän suuntaan. Sieltä Kolin ja Ukon-Holin suunnilta kohosi UFO, jonka mitat olivat uskomattoman suuret emäalukseksikin ja se oli kauttaaltaan valaistu. Uskomaton näky kuulaassa talviyössä nähtynä, jollaisia myöhemmin esiteltiin toki television ja elokuvien yhteydessä yhtenään. Se oli tuohon aikaan vielä elämäni sykähdyttävin näky ja jäi verkkokalvoille pitkäksi aikaa. Seurasimme hitaasti nousevan ja Telluksen taakseen jättävän, myöhempien aikojen Hollywood kertomusten emäaluksen verkkaisaa nousua pitkän tovin sen kohotessa vähin erin kirkkaassa…
Read More

Suomalainen elämänmalli leviää.

Eristäytyminen ja maskit paransivat suomalaisten elämän laatua ja kotiaresti teki siitä suorastaan nautinnollisen tavan vanheta ja vietää eläkepäiviään, kertovat viimeisimmät tutkimukset. Sen sijaan etelässä Välimeren rannoilla tällainen elämä koettiin ahdistavan piinaavaksi ja sairastuttiin. Kaamoksen käynnistyessä erot vielä kasvavat ja etätyössä suomalaiset muuttuivat entistäkin selvemmin maailman onnellisimmaksi kansakunnaksi. Koronahallitus pääministereineen saa sekin luvan jatkaa yli vaalien ja poikkeuslait muutetaan pysyviksi. Miksi muuttaa sellaista, joka on hyväksi koettu ja ympäristöäkin suojeleva, ilmastomuutoksen pysäyttävä? Samalla on syytä  vaihtaa suomalaisten identiteetti ja henkilötunnuksetkin alkaen sen jo ikävällä tavalla rikoksen uhreiksi joutuneiden kohdalla ensiksi ja mallina muille. Suomalainen osaa tämän myötäelämisen taidonkin rikoksen uhreja näin…
Read More

Tuhat ja yksi yötä.

Neljä vuotta sitten tähän aikaan kirjoitin Fb päivitykseen näin: Cluster art ja sen manifesti valmistui runsas vuosikymmen takaperin ja levisi maailmalle markkinoiden samalla suomalaista design osaamista ja käsitettä Crystal art. Tänään Yhdysvaltain arvostetuin matkailua esittelevä magasiini esitteli vuoden 2017 tärkeimmät matkailumaat. Suomi mahtui kymmenen joukkoon kiitos 100-vuotisjuhliemme yhdessä Kanadan kanssa, joka täyttää 150 vuotta. Suomi selvisi tälle listalle AINOANA Euroopasta. Taiwan täyttää myös tasavuosia tänään. Onnea Taiwan. Joka päivälle mahtuu useita merkittäviä tapahtumia maailman historiasta mutta Nina, Amanda ja Ninni viettävät nimipäiviään vain tänään. Onnea heille. Yhdysvaltoihin valittiin myös presidenttiä seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Olin aiemmin jo vuosituhannen vaihtuessa esitellyn kuvan…
Read More

Nettirikollisuus ja potilastiedot

Psykoterapiakeskuksen potilastietojen karkaaminen rikollisten käsiin on järkyttänyt suomalaisia. On hyvä pohtia hetki, mitä se käytännössä tarkoittaa.  Toimitusjohtaja Ville Tapio johtajana on kuitenkin erotettu tehtävästään. Mahtaisiko se auttaa? Oliko laiminlyöty jotain tai salattu tarkoituksella? Asiakastietolaki on se mitä se on. Omat potilastietoni karkasivat vuosia sitten sairaalasta niitä hamuavien robottien kynsiin. SE ei ole maailmanloppu ensinkään. Ne tiedot yhdistetään seuraavassa vaiheessa muihin noilla henkilötiedoilla avattaviin tietoihin ja käsitellään samalla  ympäri globaalia maailmaa. Kun meitä on kohta kymmenen miljardia oletan näin tapahtuvan myöhemmin osana avointa tapaa hakea palveluja tai tarjota meille juuri täsmällistä palveluakin. Globaali maailma ja sinne syntyvät lapset kun eivät pysy…
Read More

Vaarintanssilla kohti Valkoista taloa ja kuntoon.

By Matti LuostarinenOn 24 Oct, 2020 0 Comments Viimeinkin Trumpista jotain myönteistä sanottavaa medoillammekin. Hänen tapansa puhua ja liikehtiä on innostanut myös suomalaiset liikkumaan Tumpin tahtiin lanteitaan keinuttaen, käsiä käyttäen ja myös ilmehtien isällisesti. Suomessa Iltalehti havaitsi tämän ensimmäisenä ja itse avustin heti viimeisimmän väittelyn päätyttyä sitä koko ajan kuvaten. Vanhusten ilmeitä näin vangiten arvioitavaksemme kotisivulleni. Nyt ilmeet ja eleet, liikehdintä oli kokonaan muuta kuin Niksonin aikana pilaten mahdollisuutensa Kennedyn klaania vastaan ylähuulen kostuessa julmien ja paljastavien kameroitten edessä. On oltava tarkkana, kun valitaan presidenttiä miehistä, jotka muistuttavat Paavo Väyrysen saamaa kutsua vielä kerran kilpailemaan demokraattina, parhaiden vuosien kun tiedettiin toki jääneen…
Read More

Rosa Liksomin viisaus.

Rosa Liksom on juuri parhaillaan MTV:n toimittajan haastateltavana. Hän on sekä kirjailija että kuvataiteilija. Seurasin hänen uraansa Lapissa ja Pohjoisessa, Oulussa asuen. Kuljin tuolloin joka savut Lapissa kiertäen ja myös hänen kotiseutunsa tutkijana kartoittaen. Lapissa alueet erottuvat toisistaan hyvin jyrkästi lähestyttäessä saamelaisten asuttamia kyliä ja ylittäen samalla rajat niin itään kuin länteenkin. Syntyi Lapin tutkimuksia sarja yhdessä Turun yliopiston sosiologian laitoksen ja Oulun yliopiston maantieteen laitoksen toimesta. Elimme 1970-lukua. Ehdin toimittaa sitä rinnan Maantieteen laitosten omien julkaisujemme kanssa sekä kirjoitella vapaa-aikana Kalevaan, Pohjolan Sanomiin, Lapin Kansaan, mutta myös Turun Sanomiin, Savon Sanomiin, Iisalmen Sanomiin, Satakunnan Kansaan, Maaseudu  Tulevaisuuteen mutta eniten…
Read More

Maaseutupolitiikka on uudistettava.

Länsi-Suomessa kirjoitetaan kuinka maaseutu- ja maatalouspolitiikka on annettu vihreille.  Oikeammin tuo politiikka on jätetty kokonaan hoitamatta, se kun ei ole aikoihin ollut mediaseksikästä, eikä se kelpaa kenellekkään muuna kuin tapana hankkia valtaa ja käyttää se toisin kuin maaseutumme ja luonnonvaramme ansaitsevat ja vaativat. Se kun on pelastanut meidät niin sodista kuin rauhastakin ja on hyvivointivaltiomme rakennuspuista ainut uskottava yhteiskuntamme ja valtiomme historiaa tuntien. Suomessa maaseutu ja maanviljely on ollut alkujaan pienvijelijävaltaista ja siihen liittyvät myös monet maan hankintaan ja jakoihin liittyvät lait ja asutustoiminta. Lähtemättä niitä esittelemään saati vertailemaan lordien maataloutta Britanniassa tai Keski-Eurooppalaista maataloutta omaamme, se on kuitenkin muistettatava,…
Read More

Ruotsin malli ei ole meidän mallimme.

Olemme päivittäin riippuvaisia netistä ja ainut poliisi, joka on mukana seuraamassa meitä on pian nettipoliisi. Nettirikollisuus on kuitenkin ylivoimaisesti suurinta rikollisuutta ja kehittyy rinnan yhteiskunnan eriarvoistumisen ja slummiutumisen kanssa. Emme kykene millään vastaamaan siihen haasteeseen, johon korona meidät sysäsi globaalina ja miljardien ihmisten yhteisenä ongelmana luottaen sähköiseen nettiin. Emme ole likimainkaan siinä vaiheessa, jossa koko elämämme on muutettu sähköiseen ja netissä hoidettavaa muotoonsa. Se ei ole likimainkaan niin kypsä ja valmis sellaiseen, jossa ikääntyvien ihmisten tapa elää vuosikausia tavalla, jossa kotiaresti on elämän viimeisten vuosien tai vuosikymenten ainut sisältö. Sehän on rangaistuksenkin tavattoman raskas ja edellyttää erityisen raskauttavia rikoksia toteutuakseen…
Read More

Korona-Suomen maaseudun kasvot.

Elämme suuren taitekohdan viimeisiä hetkiä, kirjoittaa professori Anu Kantola kolumnisssaan Helsingin Sanomissa (20.10). Tekeekö historia suuren käännöksen ja muistuttaako se Franklin D. Rooseveltin "New Dealin" aikoja tai ehkäpä Lindon B. Johnsonin "Great Society" politiikkaa, leijuuko Ronald Reaganin henki ja Bill Clintonin, Tony Blairin ja Gergard Schröderin ujosti punertava sosialidemokratia oman pääministerimme paljastamasta kaula-aukosta? Syntyykö Yhdysvalloissa "Green Deal" ja rikkaat lakkaavat rikastumasta, köyhät köyhtymästä Joe Bidenin käynnistäessä myös meillä Suomessa kokonaan uuden aikakauden? Kantola jarruttelee omaa innostustaan ja muistelee neljä vuotta sitten jäihin pantua skumppaansa sekä sen käyttöä kokonaan muuhun kuin juhlintaan. Barack Obaman aikainen obamania kääntyi sekin pelkäksi kohmeloksi ja…
Read More