Nähtäväksi jää.

Myös Arizonan osavaltio on Bidenin heiniä, kertoo mediamme Yhdysvaltain vaaleista ja kohta kaikki 50 osavaltiota ovat saaneet äänensä lasketuiksi, eikä vilppiä ole havaittu edes kaikkein vilpillisimmäksi tunnetussa äänestyskopissa. Vaalvilppiä ei ole tehty sitten sisällissodan ja muutenkin tapahtuma oli siistein maan ja maanosan värikkään historian. Donald Trump murjottelee suotta. Hänhän saa pitää tuon komealta kalskahtavan arvonimen presidenttinä lopun ikäänsä. Se on ihan kohtuullinen saavutus miljardöörinä tunnetun miehenkin uran loppupuolen saavutuksena. Kyllä me sen toki muistamme. Historia ei unohda ja tulkintakin miehen lyhyestä, neljän vuoden kaudesta presidenttinä,  voi olla toinen kuin tänään demokraateilla ja suomalaisilla medioillamme. Suoman Kuvalehden Jukka Ukkola taas pakinoi,…
Read More