Vuoden 2011 taustaa 2021 tapahtumille.

Taustaa hybridiyhteiskunnan medioiltamme pandemiavuodelle 2021 Vuosi 2011 oli tärkein vuosi pohtien myös tulevaa menetettyä vuosikymmentä sekä tänään pandemiaa ja hallitustamme, jonka pääministeri kertoo yhtenään hybridiyhteiskunnastamme ja sen opeista, ohjelmastamme. Vuosikymmen aiemmin, oikeammin jo 1970-luvulla, kirjoitin kirjan otsikolla: ”Arctic Babylon 2011”. Kirja on toki edelleen saatavilla ja myös kotisivullani luettavissa. Se oli käänne, jossa suurimmat tapahtumat liittyivät arabi-islamilaisiin vallankumouksiin ja kansojen pakolaismaiseen marssiin kohti Eurooppaa, vuonna 2015 myös Suomi ja Tornion rajanylityspaikka löytäen. Toinen ilmiö liittyi Japaniin, Suomi taas Euroopan Japaniksi nimettyyn maailman onnellisimpaan maahan, sekä tsunamiin. Tänään pandemia esiintyy usein tsunamin kaltaisena, jatkaa useampana aaltona ympäri maailmaa kiertäen. Tiedämme mitä…
Read More

Matka pandemian jälkeisen ajan Pohjolaan.

Matka pandemian jälkeisen ajan Pohjolaan Perinteiset kertomukset, narraatio, ovat menettäneet otteensa ja tämä muutos on todellinen. Kun kirjoitin tästä muistelmissani ja aiemmin kirjoissani mediayhteiskunnan murroksesta sekä puolueittemme syvästä kriisistä, aikaa on jo vuosikymmen. Mistä tämä viive kirjoittaa aiheesta tänään Helsingin Sanomissa (6.4.2021) ja lainaten Simo Alastaloa, Anu Kantolaa ja lehden pääkirjoitusta, kulttuurisivulla Pauline von Bonsdorffin purkausta kertoen nuoruudestaan, jolloin hän kertoo halunneensa päästä pois sukunsa tuomasta ikeestä. Hän kun halusi toimia omin avuin, eikä liitettynä suvun 17. professoriksi, tosin ensimmäisenä naisena. Ymmärrän hyvin nyt 60-vuotta täyttävän Paulinen totuuden jälkeistä aikaa ja joutumista nuorempana lähelle loppuun palamisen tuskaa. Onneksi Paulinen oma…
Read More