Kevään kuntavaalit demokatian voitto.

Jos kuntavaalit oliis pidetty nyt ajallaan, perussuomalaiset olisi suurin kuntapuolueemme. Näin ainakin galllulukuja uskoen ja miksi emme uskoisi. Listoilla kun on ehdokkaita riittävän paljon tämän ihmeen toteuttajiksi. Vaalien siirto kesäkuulle muutta asetelmaa vain jos loma-aika estää jostakin syystä ihmisiä äänestämästä nyt jo kauan ennustetulla tavalla. Perussuomalaiset jatkaa ykköspuolueena tämän päivä Helsingin Sanomien (16.4) gallupissa. Kaula demareihin on kasvanut kahteen prosenttiyksikköön. Kokoomus on takana yli viiden yksikön verran ja vihreät sekä keskusta olisivat yhdessä perussuomalaisten kokoinen puolue. Kuntavaalit olisi kuulunut pitää viikonvaihteessa ja aikaa muutettuihin vaaleihin on pari kuukautta. Ehdokkaita neljällä suurimmalla puolueella on runsaasti kaikilla. Ylivoimaisesti eniten ehdokaslistojaan ovat kasvattaneet…
Read More

Maaseutu innovoi mutta miten?

Pandemia toi tullessaan maaseudun takaisin luovana ja innovatiivisena, turvallisena kasvuympäristönämme. Olen vuosikymmenien ajan kirjoittanut maantieteiljänä ja aluesuunnitteiljana mutta myös sosiologina ja biologina maaseudustamme. Samalla monen ihmisen spatiaalisesta identiteetistämme, juuristamme. Ensimmäinen väitöskirjani keskittyi tähän ilmiöön ja sen selittämiseen myös globaalina ilmiönä. Muistelmissani jouduin tähän palaamaan, maaseutuun juurinani. Se on kipeä kokemus tutkijallekin. Enkä vain Suomessa vaan myös yliopistoissamme ympäri maailmaa. Olen perustanut myös maaseudulle instituutteja ja kirjan "Agropolis strategy" on sekin maailmalle levinnyt alan pääteoksia. Suomessa siihen asennoidutaan suurella tunteella, mutta niin myös Ranskassa. Ero on vain liki päinvastainen. Näin se otettiin vastaan myös vaikkapa Etelä-Anrikassa, Afrikassa ja Aasiassa. Ilmiö on…
Read More