Paluu kulttuurimme juurille

Kansallisen veteraanipäivän tärkein aihe ei näytä olevankaan omat sotamme vaan vallan muut aiheet seuraten perinteistä mediaamme. Siellä globaali ja tärkein aihe on edelleen korona mutta nyt etenkin Intia, jossa korona kuului jo selättää. Näin ei käynytkään vaan nyt ihmisiä kaatuu kaduille ja mutanttikin on kokonaan uusi jolle voimme antaa nimeksi Espanjan taudin tapaan Intian taudin. Espanjan tauti sai nimensiä sotien aikaan ja siitä vaiettiin muualla, paitsi Espanjassa, jossa mediat saattoivat siitä kertoa vapaammin. Miksi? Koska Espanja oli ainut merkittävämpi valtio, joka ei ollut mukana tuossa kahakassa. Nimi kun annetiin silloin, ja annetan tänäänkin medioitten narration kautta. Kertomus syntyy päämedioiden tuotteeena…
Read More