Yöpakkashallituksesta koronahallitukseen.

Suomen koalitiohallitukset ovat tuttuja itsenäisyytemme ajan alkuvuosikymmeniltä. Niiden toimivuuteen ovat vaikuttaneet maan sisäiset pelurit mutta samalla myös ulkopuoliset pelaajat, joiden tukea on samalla tarvittaessa myös haettu. Myös virkamiehet ovat menneen maailman perua poliittisia ja tunsivat nämä pelin säännöt. Neuvostoliiton kadottua sen paikalle löytyi EU sekä sen ylikansalliset tavoitteet. Käytännössä jopa samojen sukujen lapset jatkoivat politiikan tekoa samoissa poliittisissa puolueiksi kutsutuissa oudoissa instituutioissammekin. Tärkeintä oli että ne käyttivät suvereenia valtaa niin lakien säädössä kuin niiden tulkinnassa. Perustuslakikin ja sen tulkinta oli kyettävä pitämään näiden ohjaksissa. Samoin mediamme ja sen muutamat omistajat ymmärsivät miten kansaa tuli kasvattaa. Teksi yöpakkashallituksesta on suoraan Wikipediasta.…
Read More

Kuka muistaa yöpakkashallituksen?

Elimme eilen hallituskriisissä, joka laukesi kuin itsestään ja muistutamatta juurikaan ajoista, jolloin syntyivät käsitteet kansanrintamasta tai punamullasta hallituspohjanamme. Eivät ne tähän päivään enää sovi, eikä niistä kannata enää edes sosiaalista pääomaamme vaivata. Valtaosa meistä ei toki ymmärrä noista ajoista mitään, eikä kouluopetuksena kertojan taidot tahdo tavoittaa opettajana, väärissä tarinoissa koulittuina, mitä prodcastia nämä tarinat mahtaisivat oikein edustaa. Muistelmia kirjoittaessani jätin oman sukunimeni kuvaamisen ohella vähemmälle henkilöt, jotka olin kuvannut jo aiemmin niin kotisivuillani kuin kirjoissani. Professorit ja entiset dekaanit Erkki Asp ja Uuno Varjo löytyvät toki kertomuksistani ja Erkkiä on luettu jopa eilen viimeksi useammankin toimesta sivustoltanikin. Samoin vaikkapa hiven…
Read More