Spatiaalista identiteettiä hakemassa.

Spatiaalista identiteettiä hakemassa Ensimmäisen väitöskirjan yhteydessä jouduin käymään läpi suuren määrän ilmiöitä, joissa ihmiset olivat menettäneet identiteettinsä suhteessa maantieteelliseen alueeseen. Ilmiö liittyi pakkomuuttoihin, joissa kyse oli myös juurien katoamisesta rakennettaessa tekoaltaita, Suomessa etenkin Lokan ja Porttipahdan tekojärviämme. Niiden alta joutui muuttamaan kyläkunnittain ihmisiä ja muutto oli siten traumaattisempi kuin vaikkapa sodan vuoksi evakkoon joutuvien kohdalla. Heillähän säilyy toivo paluusta ja synnyinseudut juurineen ovat kuitenkin olemassa, niitä ei ole hukutettu olemattomiin. Maailmalta löytyi toki runsaasti näitä Sompion altaiden kaltaisia vastaavia tapauksia ja myös alan tutkimustakin. Julkaisujeni myötä spatiaalinen identiteetti ja juuret alkoi käsitteenä kuitenkin yleistyä sekä samalla kiinnostus omiin geeneihinkin, perimäämme.…
Read More