Maakuntavaalit, kuntayhteistyö ja ammattikiusaajat.

Kuntayhteistyö ja ammattikiusaajat Seurasin juuri Timo Soinin haastattelua ja se toi mieleeni Walter Scottin lausahduksen ”Aika on vuorovesi eivät odota”. Tunsin Soinin varhain Veikko Vennamon puoluetoimistosta ja myöhemmin perustamassa omaan puoluetta mutta vanhoille kivijaloille. Uuden nousun ja nousuveden odottaminen vei aikaa vuosikymmenet. Ja koko tuo odottaminen ja laskuveden yllättävä hetki teki ministerin salkusta lopulta sen ainoan merkittävän, jota Soini nyt myös haastattelussaan muisteli. Will Rogers havaitsi jo ennen meitä, kuinka ”Puolet elämästämme kuluu siihen, että yritämme saada kulutetuksi sen ajan, jonka olemme yrittäneet säästää hosumalla läpi elämän.”   Palaan nyt jälleen vuosikymmen sitten kirjoittamaani. Miksi taas sinne? Koska olemme menettäneet…
Read More