Pohjantähden alla – Eedenistä itään.

Pohjantähden alla – Eedenistä itään. En pysty ohittamaan sunnuntain Helsingin Sanomia lukematta Jari Tervon kolumnia. Varsinkin kun hän kertoo käyneensä Forssassa, kotikaupunkini kohdalla jopa pysähtyen ja Koijärven lintutornille kiiveten. Hän tunnistaa sieltä tarkkailen mustarastaskoiraan ja alkaa kertomuksensa tästä ornitologisesta ihmeestä, jossa naaraat ja koiraat voivat olla hyvinkin erinäköisiä hämäläisestä lintutornista niitä tarkkaillen. Loikka tästä vuoden 1979 huhtikuulle ja nuorten Koijärviliikkeeseen vertaillen sitä samalla Mannerheimintien ja Unioninkadun Elokapinaan on kolumnin valintana viisas, kun sen yhdistää vielä Pariisin ja Sorbonnen yliopiston seinään maalattuun viisauteen vuodelta 1968: ”Olkaa realisteja. Vaatikaa mahdottomia.”   Koijärvi-liike ja Elokapina olivat kovin erilaisia tapahtumia oman vallankumouksellisen asiansa esittelyyn.…
Read More