Mihin ovat maantieteilijät kadonneet

Mihin ovat kadonneet maantieteilijämme? Aivan aluksi oikaisu. Kirjoitin isänpäivänä, kuinka Helsingin Sanomat on tehnyt upean jutun professori Timo Aron polemiikista, jossa oikaistiin yleisiä harhaluulojamme Suomesta ja sen maantieteestä. Yksi ratkaiseva syy on ikivanhassa rajoihin sidotussa regionalismissamme. Spatiaalinen ja regionaalinen eivät oikein istu kieleemme samaan aikaan tai erikseen käyttäen. Kirjoitus ei ollut toki Hesarissa vaan tietenkin koko aukeaman artikkelina Forssan Lehdessä (14.11. 2021). Olen pahoillani virheestä, jossa aluetieteitten asiantuntija herättelee päättäjiämme valtiotieteilijänä ja samalla maantieteilijänä juuri nyt meneillään olevaan toimintaympäristömme suureen mullistukseen. Ensinnä keskuskaupungit nousevat ja kaikki muut sadat kuntamme laskevat. Kuolleisuus on jo nyt valtaosassa maata syntyvyyttä suurempaa. Kun Suomi…
Read More

Varokaa pandemian aikaista kiusaamiskulttiamme

Varokaa pandemian aikaista kiusaamiskulttiamme Olen kirjoittanut eniten aiheesta kiusaaminen ja etenkin kulttuurina, sosiaalisena pääomana ja muistina, KULTTINAMME. Saksalainen media oli pilaillut naisministereillämme ja iskenyt etenkin pääministerin pukeutumiseen ja tehnyt hänestä saksalaiseen tapaan kiusaamiskultin kohteen. Kyse on kultista, fasismista toimintamallina, ei arvoista tai aatteista vaan TOIMINTATAVASTA, jota esiintyy niin idässä kuin lännessä, miehillä ja naisilla, oikealla ja vasemmalla. Kristus ristillä on tämän kultin luonnollisesti sen näkyvimmistä muodoista mihin ilmiö lopulta voi johtaa. Lokaa heittävä media on tämän ajan ykkösilmiö, johon liittyy myös kiusaamiskulttimme. Naisten ohella se kohdistu toki myös miehiin ja etenkin perussuomalaiset ja maaseudulla vaikkapa akateemiset, usein takavuosina opettaja, olivat…
Read More