Tervehdys Henan jälkeen Newarkiin.
Lämmin terveyhdys Newarkiin Kirjoittaessani kirjaa Suomen vuosisataisesta historiasta, sen kirjavista vaiheistamme ottaen mukaan myös vuosituhat Ruotsin kuninkaita ja Venäjän tsaareja, päädyin lopuksi esipuheen, johdannon ja abstraktin jälkeen ensimmäiseen lyhyeen lukuun, jonka omistin Paavo Haavikolle. Kirja oli minulle järjestyksessään sadas ja Haavikko ansaitsi niiden synnylle erityiskiitokseni. Synnyin samana vuonna 1951, jolloin hän, vihainen nuori mies, kirjoitti ensimmäisen paradoksisen esikoiskokoelmansa ”Tiet etäisyyksiin”. Täytin kolme vuotta kun ”Tuuliöinä” julkaistiin ja nelivuotiaana tavailinkin jo hänen kolmatta kirjaansa ”Synnyinmaasta”. Vasta kaksi seuraavaa kuuluivat lapsena runoja lausuneen ja koulussa kiusatun pojan ohjelmistoon. Kiusaamisen kaanon oli käynnistetty Suomessa jo ennen Haavikon syntymää. Siitä häntä ei voi syyttää…