Holjaa menoa Forssassa

31.07.2022 Avasi aamuni lukien Hesaria ja Forssan Lehteä. Tässä järjestyksessä. Ensin on herättävä kunnolla ennen kuin avaat sen tärkeimmän mediamme, paikallisen lehtemme. Samoja uutisia ei niitäkään pidä lukea kahteen kertaan. Hesari kun kertoo valtakunnalliset ja kansalliset uutiset hiven laveammin kuin paikallinen mediamme. Paikalliset uutiset puuttuvat taas kokonaan. Tänään tärkein paikallinen uutinen olivat edelleen jatkuvat kuninkuusravit. Sen kyllä kuuli yön tunteina omassa puutarhassaankin. Ei ollut tarvis siirtyä torin puolelle. Suomen hevosen juhlaa ja kaupungissa, jossa hevonen on arvossaan myös seutukunnallisesti. Ypäjällä kun on hevosia enemmän kuin ihmisiä. Eilen kirjoittamissani artikkeleissa, kohta menneen kesän nekrologeissa, ei ollut tänään uutta muuten kuin niiden…
Read More

Neljä nekrologia

29.09. 2022 Menneen kesän aikana moni merkittävä suomalainen sai nekrologinsa maan päälehteen. Näistä omakohtaisesti koskettavimpia olivat, vain muutama nimi mainiten, ensin MTK:n puheenjohtajana muistettu Heikki Haavisto. Haaviston uran huippuhetki sattui Suomen liittyessä EU:n jäseneksi ja Paavo Väyrysen erotessa Esko Ahon hallituksen ulkoministerin tehtävästä. Tämä tehtävä siirtyi hiven yllättäenkin Heikki Haavistolle. Haavisto oli taustaltaan suuren maatilan ainoa poika Raision Hintsan tilalta. Hänen enonsa oli jääkärikenraalimajuri Antero Svensson ja isä toimi talousneuvoksena Hintsan kartanoa viljellen. Haavisto suoritti agronomin tutkinnon nuorena miehenä ja jatkoi juristin opintojaan kandidaatiksi mutta samalla myös sivussa kansantalouden ja poliittisen historian luennoilla kulkien. Näin minulle on kerrottu ja se…
Read More

Kirje roboteille – uudistettu painos

28.07.2022 Minulla on käynyt käsittämätön munkki, kirjoittaa Madventures-seikkailija ja kirjailija Riku Rantala Hesari kolumnissaan 28.7.2022. Hän on tehnyt uskomattoman havainnon.  Elämäntarinansa tiivistämistä tehdessään hän on tullut ikään kuin järkiinsä. Hänelle kun olisi voinut käydä tosi kehnostikin. Hänhän voisi olla tänään masentunut, päihteitten pilaama keski-ikäinen mies tai luultavammin samalla jo vainautunutkin. Sen sijaan että on menestynyt yrittäjänäkin ja kohdannut suuren määrän erilaisia ammatteja harjoittavia, omassa kuplassaan eläviä ihmisiä. Selviytymien ja onnistuminen eivät ole vain oman ahkeruutemme tulosta, kertoo Riku Rantala ja se on jo upea havainto. Siinä on jotain samaa kuin saman lehden seuraavalla aukeamalla, jossa Tanja Luoma, nuori nainen, kärsii…
Read More

Unikeonpäivän unelmat ja huolet

Unikeonpäivän unelmat ja huolet 2016-2022 27.07.2022 Mikä meitä huolettaa ja puhututtaa Unikeonpäivänä 2022 ja mistä puhuimme samana päivänä vuonna 2016? Kirjoitin vuonna 2016 suomalaisesta Unikeonpäivän unelmasta ja se oli silloin tällainen kursivoituna: Halti on Suomen korkein tunturi 1 324 metrin korkeudellaan merenpinnasta. Halti sijaitsee Suomen ja Norjan rajalla, ja Norjan puolella sama tunturi kohoaa 1 361 metrin korkeuteen. Suomi täyttää ensi vuonna sata vuotta, ja nyt Norja harkitsee vakavasti rajan siirtämistä lahjana Suomelle niin, että Halti-tunturin Suomen puolella olevan osan huippu siirtyisi Suomelle. Nyt raja menee rinteessä. Kaivuonon kunnan viranomaisten idea Halti-lahjasta on ollut ilmassa jo jonkin aikaa, mutta nyt…
Read More

Kesä on muutakin kuin sotaa ja rakkautta, kuten urheilua.

26.07.2022 Putin ehtii kaikkeen ja lentää jopa joutsenparven kärjessä. Mutta ei hän ole ensimmäinen näin merkittävä suorittaja suuren valtion päämiehenä ja siellä johtajaansa kuvaten. Näillä kuvauksilla on pitkä ja todella rikas historia takana. Myös keskiaikaiset kuninkaat olivat mukana seikkailuissa veneineen ja purjehtivat maailmaa, vaikka vihasivat merta ja pelkäsivät purjeveneen nähtyäänkin ajatusta joutua sen kannelle. Tästä nimen eteen syntyikin käsite ”purjehtija”.   Seikkailuja kuvattaessa vuosisadatkin menivät sekaisin, mutta kuka sellaista huomaisi. Kun nimen epiteetissä mainitaan käsite ”suuri” hänen on oltava yli parimetrinen tuon ajan liki kääpiöitten rinnalla. Ja Pietari Suuri olikin yli kaksimetrinen mies. Napolen oli sitten hiven lyhyempi, mutta tuohon aikaan…
Read More

Hulluille puuroa vai Hegelin dialektiikkaa

Hullut ja huippupolitiikka 25.07.2022 Toimittaja Veera Nikkilä kirjoittaa tänään (25.07.2022) todella kiinnostavasta aiheesta Ilta Lehden sivuille. Otsikkona on: ”Miten pitää ”hullut” loitolla huippupolitiikasta”. Nikkilän kirjoitus on todella ajankohtainen, poikkeuksellisen laaja ja sellaisena se ansaitsee yksityiskohtaisen käsittelynkin. Teen sen tulostamalla kirjoituksen kursivoimalla tekstin ja kirjoittamalla omat kommenttini näiden väliin numeroiden. Olen tehnyt näin vuosikymmeniä vastaten minulle tulleisiin kirjeisiin. Joskus tätä kirjeenvaihtoa on jatkettu näin pitkäänkin. Näin kirjeille tulee, paitsi pituutta, syvyyttäkin.   Kun kirjoitan aiheesta, joka liittyy Hegeliin ja hänen filosofiaansa osana maailman historiaa ja oman aikamme poliittisia järjestelmiä, omaa käyttäytymistämme, valikoin jo otsikolla itseni paitsioon ja samalla lukijoita on vain…
Read More

Kesäinen kirjoitus tiedettä fanittaville

24.07.2022 Vuoden alussa, sen neljän ensimmäisen kuukauden aikana, kirjoitin yhteenvetoa tuon hetken dramaattisista kokemuksistamme otsikolla ”Teesi, Antiteesi ja Synteesi – Mytomania, Eskapismi ja Putinismi”. Lainasin otsikon alun kovin tutusta filosofi Georg Wilhelm Friedrich Hegelin ajattelusta ja käänsin sen paremmin oman aikamme kuvajaiseksi mytomanian, eskaspimin ja putinismin käsitteitä käyttäen. Ne eivät ole yksiselitteisiä, mutta ei sitä ole toki alkujaan Hegelin filosofiakaan. Nyt kun tuosta on kulunut aikaa pian kolme kuukautta ja neljäs käynnistymässä, kesä vaihtumassa syksyyn, Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Sakari Pölönen päättää fanittaa Hegeliä kirjoittaen, kuinka ”hegeliläisyys on projekti, joka voi kestää koko elämän”. Hegelin ”Hengen fenomenologista” kun voi ammentaa hengen…
Read More

Kesäisen median narraatiot

23.07.2022 Mursu Itämeren aalloilla  Narraatio on ilmiö, jossa mediamme alkavat levittää tiettyä tarinaa tai useampia rinnakkain. Vuonna 2015 kirjoitin ilmiöstä otsikolla ”Leijonan jälki hiekassa”. Tänään leijonan jäljen on korvannut eläin, joka savannien sijaan elääkin Jäämerellä, Atlantin ja Tyynen valtameren pohjoisosissa sieltä ravintonsa hankkien.  Nyt tämä eläin oli eksynyt Itämerelle ja lopulta kalastajan rysään sekä päätti päivänsä omakotitalon nurmikolla Haminassa. Haminan mursusta tuli kesän 2022 merkkitapaus. Kuluvan kesän narratiot medioissamme ovat ainakin tältä osin hoidettu aiempaa paremmin ja saatu meidät pohtimaan Itämeren tilaa ja muutakin kuin vain Putinin henkilöhahmoa kuvaten ja peilaten sitä venäläiseen kulttuuriin ja mielenlaatuun erotuksena omastamme. Itse valitsin…
Read More

Kaiken katoavaisuus

20.07.2022 Elämme aikaa, jolloin pohdimme yhdessä ja erikseen, kuinka selvitä laskuistamme ja tuorein esimerkki tulee Saksasta, mutta myös Italiasta, Venäjältä ja Ukrainasta nyt puhumattakaan. Kun kaikki huolenaiheet kootaan yhteen, tuloksena on ainakin uusi eurokriisi, ellei nyt peräti maailmansota. Ei vain omat epäonniset kauppamme. Syksyllä Euroopassa voi olla taantuma ja 8–10 prosentin inflaatio. Sellainen on polttoainetta poliittisille levottomuuksille. Polttoaineista on muutenkin syntynyt ongelma, josta irtautuminen ei näytä onnistuvan, ilman etteikö se liittyisi myös urheiluun. Helsingin olympialaisista on nyt kulunut tasavuosia ja me muistamme kisat suurvaltapolitiikasta, joka tuli mukaan kisoihin eikä sitten sieltä koskaan lähtenyt. Suomalaiset ovat urheiluhulluksi kutsuttua kansaa ja heräämme…
Read More

Dualismista kohti klusterirakenteita ja tekoälyä.

20.07.2022 Dualismi käsitteenä toimii tänään niin Venäjällä ja Ukrainan sodassa kuin Yhdysvalloissa vaaleihin valmistauduttaessa. Yhdysvaltojen kerrottiin jakautuneen jyrkästi kahtia ja samoja kärjistyksiä havaitaan myös silloin, kun puhumme joko oikeasta tai vasemmasta, konservatiivista tai liberaalista, nuoresta tai vanhasta, miehestä tai naisesta. Tapa kokea dualismi on ilmiönä psykologinen, mutta siihen tartutaan myös silloin kun esittelemme moniulotteisia ilmiöitä ja jopa poikkitieteistä maailmankuvaakin. Sekin esitellään usein ikään kuin takavuosien ”Big Science War” aikoihin, jolloin luonnontieteet (natural science) ja ihmistieteet (human science) asetettiin vastakkain suuren tiedesodan nimissä. Tänään dualismi on läsnä liki kaikkialla ja sen käyttö liittyy niin yksilön kuin yhteiskunnan sekä koko ajan monimutkaistuvan…
Read More