Mitä kerran on ollut, sitä vastakin on

29.5.2014  / 30.8.2022 Mennyttä kesään on pidetty Euroopan hulluna vuotena ja varmasti syystäkin. Siinä on kuitenkin jotain tuttua ja palataanpa vuoteen 1848. Tuota vuotta, kun pidettiin Euroopan hulluna vuotena ja kirjoitin siitä medioihimme, mm. Turun Sanomiin 29. toukokuuta 2014. Tuokin vuosi 2014 kun oli täynnä eurooppalaista hulluutta. Tosin poikkeuksellista kyvykkyyttäkin. Lainaan kirjoitustani suoraan Turun Sanomista. Itseään kun saa lainata, kertoi aikanaan Jörn Donner edes sitä tekstissään erikseen mainiten. Minusta on kuitenkin hyvä tapa kertoa, kuinka juttu on kirjoitettu aikaisemmin vaikka kirjoittaja olisikin sen lainaaja itse. Miksi sitten lainata tuota juttua juuri tänään? Vertaillaanpa näitä aikoja ja tapahtumia toisiinsa ja pohditaan,…
Read More

Värikäs väärinkäsitys voi silti olla myös valhe.

29.08.2022 Tiedemiehet ovat tutkineet iät ajat yhdessä tavallisen kansan kanssa taivasta ja antaneet sen tuikkiville tähdille ja tulille nimiäkin. Suomalaiset, toisin kun ruotsalaiset, kutsuvat etäisiä tähtisikermiä ja galakseja linnunradoiksi ei ruotsalaisten tapaan talvikaduksi (vintergatan). Suomalaisilla kun ei ollut vielä tuolloin lyhtyjen valaisemia katuja, joita talvella tuijotella. Lisäksi kielemme nyt oli muutenkin luontoa matkivaa, onomatopoeettista ja vähemmän ihmisen teknologiaan ja innovaatioihin painottuvaa pohdiskelua. Revontulia katsellessaan suomalaiset olivat niin ikään lähempänä luontoa ja komeat talviset kaamosajan valaisevat tulet syntyivät taivaalle kettujen häntien huiskiessa jäistä tunturin kylkeä. Siihen suuntaan oli hyvä kulkea toisin kuin hakien saalista täysin säkkipimeästä suunnasta.   Siinä on samaa…
Read More