Vihapuhe ja maalitus – vihapuheen tuottajan muotokuva

09.09.2022 Dosentti Tuija Saresma tutkii työkseen Twitterin vihapuhetta ja esittelee sitä Helsingin Sanomissa (HS 6.9. 2022). Hän on ollut yhtenään maalituksen kohteena ja tietää kuinka hurjia juttuja suomalaiset päästelevät omalla nimellään ja naamallaan. Nykykulttuurin tutkija ei niistä säikähdä ja maalittamisen osuessa kohdalle asennoituu siihen kuin Rokan Antti ikään. Hän ei ala pelätä ja sensuroida sanomisiaan vaan käy päälle ja myöntää turtuneensa ja kovettuneen näille puheille. Kun oma tutkimustyöni netissä käynnistyi Yhdysvalloissa jo huomattavan varhain, aluksi se oli omille oppilaille tarkoitettua ja myöhemmin koko kampusalueelle. Kyse oli siten etäopiskelusta, joka myöhemmin levisi internetin kautta sosiaalisen median naamakirjaksi. Vihapuheen synty on oma…
Read More

Elämä on laiffii

Matti Nykänen sai oman muistomerkkinsä ja se on mielestäni mahdottoman hieno myös ajan kuvaajana. Sellaiseksi taiteilija sen luonnollisesti oli suunnitellutkin. Harvoin siinä onnistutaan noin hienolla tavalla se seuraaville sukupolville siirtäen. Onnittelut siitä. Mitä meille tapahtuu vaiheessa, jolloin noin 60-vuotias alkaa pohtia siirtymistä eläkkeelle ja samalla hoitamaan sellaisia tehtäviä, jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle kiireisen työuran tai useamman aikana ja pieniä lapsia, perhettä samalla huoltaen. Omalla kohdallani tällainen vaihe syntyi toisen väitöskirjani jälkeen vuosien 2005–2011 aikoihin. Sen jälkeen keskittyminen kirjoittamiseen ja monipuoliseen aineistojen keräämiseen tuli mahdolliseksi. Samalla työtään kykeni hoitamaan hakien tukea sieltä, mistä sitä kykeni myös teknisesti saamaan. Ei niiltä…
Read More