Mistä mättää – kuinka ongelma korjattavissa

19.09. 2022 Lueskelin läpi eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisun vuodelta 2018. Olin lukenut sen aiemminkin, Suomen täyttäessä tasavuosia ja julkaisun syntyvaiheita samalla seuraten, mutta nyt tarkoitus oli avata se vertaillen ympärillämme tapahtuvia muutoksia ja vuosisadan täyttäneen kansakunnan iloksi laadittua lahjaa sadasta radikaalin teknologian uudistuksesta. Itse kun osallistuin tuohon juhlavuotemme prosessiin tuottaen oman kirjani sadasta aiemmin julkaisemastani kirjasta koottuna ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100”. Poimin tuon kirjan hiven raskaastakin sisällöstä muutamana muistutuksena, millaista työtä oli tehty ja kuinka siihen on ehkä reagoitu 2020-luvun aikana. Keskityn pelkästään politikkasuosituksiin. Ne kun ikään kuin unohtuivat kaikki vaiheessa, jolloin Euroopan ylle syntyi synkkiä pilviä ja…
Read More