Pandemiasta taantumaan – sidottu suomi 2021

21.10.2021 Mitä meillä oli ennen koronaa, kysytään vuonna 2021? Edellinen vuosi oli koronavuotemme ja opimme pesemään kätemme, desinfioimaan samalla, pidimme etäisyyttä toisiimme, tervehdimme halaamatta, kättelemättä, teimme työmme etätyönä, lapset kävivät etäkoulussa, rajat olivat kiinni ja 70-vuotta täyttäneet kantoivat kotiarestista poistuttuaan henkistä hihamerkkiä peläten paljastuvansa. Vastaantulija vaikutti ahdistuneelta, vältteli, virtuaalisuhteet olivat ainoita oikeita, metropolien kadut hiljenivät. Tulisen ja kylmän sodan kokeneet muistivat tunnelman ja palasivat nuoruutensa ahdistukseen. Lapset eivät tienneet mistä on kyse. Kaikki kun kytkeytyi heiltä salattuun virukseen.Mediayhteiskunnan jokainen lähetys oli koronalähetys. Urheilu ja kulttuuri, viihde ja politiikka, talous ja tiede, edusti se mitä tahansa, oli koronan leimaamaa profetiaa. Presidenttimme…
Read More

Mistä muistamme vuoden 2019

Mediayhteiskunnan hybridistä pandemiaan Ajanlaskumme kolmannen vuosituhannen toinen vuosikymmen päättyi Suomessa kolmeen hallitukseen saman vuoden aikana. Se muistutti jo Urho Kekkosen ajasta.   Vuosikymmenen aikana olimme kokeilleet seitsemää hallitusta. Toki 1950-luvulla näitä oli jopa kaksinkertainen määrä. Mutta silloin toki hyvin vaikeissa oloissa ja sotiemme jälkeen paikkaamme etsien ja demokratiaa harjoitellen. Näillä sanoin käynnistin esipuheeni vuoden kirjaani nimeltä ”Mediayhteiskunnan hybridistä pandemiaan”. Essee- ja blogikokoelmaan oli kertynyt 250 artikkelia ja kansikuva viestitti puutarhani sisäänkäynnissä päätään pitävästä ihmisen luurangosta istuen valtaistuimellaan polvillaan maapallo. Elettiin vuotta 2019. Valtaistuimen molemmin puolin seisoo kolme naisfiguuria ja takana tuoliin on kirjailtu teksti ”Memento mori”. Muista kuolevaisuutesi. Se oli tarkoitettu…
Read More