Hyvä kirja kertoo huomisesta – historia menneestä

De improviso – Arvaamatta etukäteen 28.03.2024 Lähestymme pääsiäistä ja samalla kristittyjen maailmankuvan tärkeintä hetkeä. Jeesuksen syntymän aikoihin hänen syntymäpaikkansa, vanhempansa ja heidän taustansa ei oikein kertonut kuinka tallissa yönsä viettävä Maria synnyttäisi tänään maailman tunnetuimman henkilön, Jeesuksen. Siihen ei oikein viitannut hänen elämänsä, taustansa, koulutus, saati kuolema ristillä nuorena miehenä. Kristityn tarina kertoo sinusta. – ”De te fabula narratur. (Horatius). Hennosta kynnestä lähtien. – ”De tenero ungui.” Elämme vaikeita aikoja. Sekä meillä Suomessa, globaalisti että paikallisesti tämän vuoistuhannen alkua tulkiten. Yritän tulkita sitä omien tekstieni kautta ja turvautuen pelkästään kirjojen otsikkoja avaten. Jos ne yllättävät taustalla on tarina, joka kertoo…
Read More

Puoluelaitos olisi uudistettava

De visu; de auditu; de olfactu – Näkemänsä, kuulemansa, haistamansa 27.03. 2011–27.03. 2024 Seuratessa suomalaista keskustelua mediamme myötävaikutuksella syntyy vaikutelma puoluelaitoksesta, joka tulisi uudistaa. Keskusta on ollut maalaisliiton ajoista liki 1940-luvulta alkaen muutamaa hallitusta vaille kaikissa, ja vasta tänään meille kerrotaan, kuinka sen ohjelma olisi kokonaan virheellinen ja väärä. Eniten virheitä ovat tehneet kuitenkin puolueet, joiden paikka on keskustasta joko oikealla tai vasemmalla. Parhaiten olisivat menestyneet puolueet, joita ei ole vielä ymmärretty keksiä. Kaiken, mikä syntyy, täytyy kuolla – ”Defit omne, quod nascitur” (Quintilianus) Toinen suuri riski puolueillemme on syntyvyytemme. Yrittäjien Brotherus todistaa Helsingin Sanomissa, kuinka syntyvyys on Suomen suurin…
Read More

Juhlapyhät ja muuttuva Suomi

Vaate ei tee munkkia – Habitus non facit monachum 27.03.2024 Elämme suuren muutoksen keskellä, jossa globaalit muutokset ovat ensisijaisia. Niistä ihmispopulaation räjähdysmäinen kasvu muutamasta sadasta miljoonasta hetkessä tuhansiin miljooniin ja lopulta kymmenen miljardiin on tärkein. Omat kansalliset muutoksemme liittyvät nekin tähän globaaliin virtaan sekä sen rinnalla tapahtuvaan teknologiseen kehitykseen. Teemme virheen vertaillessamme koko ajan omaa aikaamme vuosisataiseen historiaan. Eniten virheitä tehdään silloin, kun ilmiö on kansakuntien sisällä tapahtuvaa ja hakee oikeuksiaan vedoten vuosisataiseen menneisyyteemme. Näin tapahtuu toki muuallakin kuin vain Venäjällä ja Putinin hallinnossa. Hän nyt sattuu olemaan vain oman kulttuurinsa vanki. Kieliopin kerettiläinen sanoisi Erasmus Rotterdamilainen. – ”Haereticus in…
Read More

Mediayhteiskunnan harharetket

Homo multarum litterarum – Monien kirjojen ihminen 26.03.2024 Kirjoitin pääsiäisen alla vuonna 2009 median harharetkistä. Kun nyt aikaa tuosta hetkestä on kulunut liki 15 vuotta, on syytä korjata otsikko median harharetkistä mediayhteiskunnan harharetkiksi. Se on eri asia, olkoonkin että sosiaalisen median käyttäjät ja robotiikan kanssa operoivat eivät sitä ole ehkä vielä havainneet. On vaikea tehdä havaintoja omasta asemastaan katsellen taivaankantta päällään. Jokaisen havainnoijan kohdalla se on juuri hänen päänsä kohdalla korkeimmillaan. Kaikesta huolimatta ihminen (homo sapiens) on järjestä osallinen olento. – ”Homo animal rationis est particeps.” (Cicero). Saman asian esitti aikanaan Pekka Hyvärinen, edesmennyt mm. Suomen Kuvalehden päätoimittaja ja omaa…
Read More

Oman aikamme ahdistavat uutiset

Facilis descensus Averno – Tuonelan järvelle on helppo laskeutua. 24.03.2024 Palmusunnuntaina vuonna 2015 sain tiedon äitini kuolemasta. Äiti ja hänen poismenonsa on pojalle enemmän kuin mitä perinteinen happamattoman leivän juhla pääsiäiskokemuksenamme. Tuo hetki oli kohdallani samalla todella poikkeavaa valmistautumista eduskuntavaaleihin, joihin olin myös ehdokkaana. Osallistuin toki vaaleihin muutenkin ikään kuin ylimääräisenä täyte-ehdokkaana kokeneitten ja maailmaa minua monin verroin enemmän nähneitten hämäläisten ehdokkaiden joukossa. Poistuinkin kirjoittamaan muistokirjoitusta ja katosin niiden ehdokkaiden joukkoon, jotka on nimetty mukaan liki tätä tarkoitusta pohtienkin. Puolue jakautuikin myöhemmin kahtia ja muistutti siitä historiastaan, jonka olin jo lapsena kokenut seuraten maaseutumme poliittisia liikkeitä ja niiden käyttäytymistä kaupungistumisen…
Read More

Avainkäsitteitä lukijalle

Iustitiae tenax – Oikeamielisyydessä sitkeästi pysyvä 21.03.2024 Vuosittain saan pyyntöjä, joissa mielestämme hyvinkin yleisesti käytössä olevia käsitteitä pidetään vaikeina. Samalla olen avannut omassa tekstissäni yleisesti käytettyjä sellaisia sanoja, jotka 15 sekunnin vilkaisulla saattavat jäädä huomaamatta. Lisäksi eri kielialueilla ja kulttuureissa samoilla sanoilla voidaan ymmärtää hyvinkin poikkeavia yleistajuisia merkityksiä. Tällaisia ovat vaikkapa monet juuri kulttuurisesti poikkeavat ilmiöt ja niiden kielellinen tausta sekä lainasanoina levinneet ja muuttuneet poikkeavat käyttötavat. Koulutus ja työmme tahtoo johtaa erikoistumiseen ja tämä taas käsitteisiin, jotka ovat työyhteisön käyttämiä. Tutkijat tahtovat tietää yhä enemmän yhä vähemmästä ja toimittajat päinvastoin, yhä vähemmän yhä enemmästä. Toisaalta erikostumista tapahtuu kaiken aikaa…
Read More

Tasa-arvon päivä ja kevätpäiväntasaus

Iam ver egelidos refert tepores (Catullus) Jo kevät tuo lauhkeat lämpimät ilmat 20.03.2024 Meiltä suomalaisilta vuodenajat ja auringon kierto tahtovat mennä usein sekaisin. Ensinnäkään aurinko ei todellakaan kierrä maata eikä maailma Vladimir Putinia. Valta se on, joka sokaisee, ja keväällä auringon valo huonon pään. Huonon pään takia taas koko ruumis kärsii ja kansojen johtajina itsensä näkevä ihminen on lopulta painajainen elettäessä tekoälyn ja algoritmien aikaa. Joskus se havaitaan myös Venäjällä ja tämä aika jää heillä unholaan kuten Urho Kekkosen aika suomalaisilta. Urkki ei vaaleista tykännyt ja ”kekkosslovakiaksi” kutsuttu maa sai presidentikseen savolaisen torpan pojan, jonka pää ei kestänyt presidentille tarkoitettuja…
Read More

Alaston apina

Talis qualis – Mä oon mikä oon 18.03.2024 Alaston ihminen on näkijälleen korutonta kertomaa. Sen sijaan puettuna tai vähäpukeisena hän antaa mahdollisuuden myös mielikuvituksellemme. Samaa pätee yhteiskuntaan ja sen avaintoimintoihinkin. Aivan kaikkea ei pidä ottaa käyttöön ja paljastaa itseään alastomana totuutena. Suomi neito puettuna on pysynyt meille mysteerinä ja sellaisena sitä on esitelty maailmallakin. Etäinen ja kaukainen sekä vieraalle vaikeasti avautuva mysteeri. Pohjolan paratiisi, konsensuskauden nuori valtakunta, suurella vaivalla nämä rakentaen sotiemme jälkeen 1960- ja 1970-luvuillamme. Sitä edelsi kuitenkin ikään kuin äänetön yksimielisyys – Äänetön suostumus. – ”Tacitus consensus” – ”Tacita assensio.” Käsite ”konsensus” jäi siitä muistoksi.” Konsensuksen ja yksituumaisuuden…
Read More

Marian ilmestyspäivästä kesäaikaan

Arpa on heitetty – Alea iacta est 26.03.2023 – 17.03.2024 Sunnuntaina on Marian ilmestyspäivä ja samalla kesäaika alkaa. Näin vuosi takaperin. Tänään on toisin. Riitelemme ja lakkoilemme emmekä kykene sopimaan mistään. Vuosi takaperin tänään kelloa siirretiin tunnilla eteenpäin. Olimme menettäneet tunnin. Talveen siirtyessämme haemme sen sitten takaisin. Tänään kello pysyy paikallaan ja kesäaika alkaa vasta pääsiäispäivänä. Olemme menettäneet sopimusyhteiskunnan traditiomme ja pilaamme sellaista pääomaa, jota on vaikea saada myöhemmin takaisin. Maailmalla riehuva viha ja eripura on ylittänyt pyhät rajamme ja maailman onnellisin maa menettää paikkansa eikä saa sitä ikinä takaisin. Tahto on kiitettävä, mutta mä oon mikä oon. – ”Tamen…
Read More

Mediayhteiskunnan solmut ja niiden avaajat

Äärimmäinen vaara vaiko viimeinen toivo? – Ultimum periculi – Ultima spes? 15.03.2024 Saska Saarikoski kirjoittaa tavastamme lukea verraten sitä kilpajuoksuun (HS 14.03.2024). Tuo juoksu, jonka jaksamme keskittyä lukemiseen, on mitattu sekunneissa. Se alkaa lähestyä sadan metrin pikapyrähdyksen aikoja, mutta sinun juoksemanasi. Siis noin 15 sekuntia, ei toki kymmentä. Meillä on siis vielä toivoakin. Olkoonkin että tuo aika on laskettu sinun ja minun tavastamme suoriutua tuosta matkasta. Siis kykyymme keskittyä samaan tekstiin ja sen lukusuoritukseen. Ei maailman kärkijuoksijoitten suorituksesta. Lisäksi aika on laskettu siitä, kuinka kauan jaksat lukea tätä nyt kirjoittamaani tekstiä. Et toki romaania, jossa on yli 500 sivua. Kyse…
Read More