We – People and Barack Obama, Number 44

Barack Obaman toinen  kausi Yhdysvaltain presidenttinä käynnistyi juhlavasti. Barack Obama puolusti homoseksuaaleja veljiä ja sisariamme. Rakkauden toisiamme kohtaan on oltava tasa-arvoista, jos puolustamme aidosti tasa-arvoa, saati rakkautta. Vastaamme samalla luonnonmuutoksiin, ilmastomuutokseen ja epäonnistuminen on lastemme pettämistä. Sodan vuosikymmenet ovat viimeinkin päättymässä ja talouden jälleenrakentaminen alkanut. We, People, toistui puheessa yhtenään. Numero 44 jatkaa virassaan ja itselläni oli kunnia kantaa tuota numeroa kuntavaaleissamme. Juhlasta suoran arkeen Obaman ja republikaanien linjat ovat kaukana toisistaan. Uran tähtihetkeä seuraa arki. Varsinainen ohjelma neljäksi vuodeksi esitellään torstaina. Se ei voi olla enää vain suuria sanoja, yhdessä tekemistä ja demokraattien vaaliteemojen toistamista. Rikkaat ovat sittenkin onnekkaampia…
Read More

Suomalainen urheilugaala

Kilpailuyhteiskunnan vietti ja ihmisen kyky huijata itseään vie meitä kohti vääjäämätöntä ekokatastrofia.  Tämän me myönnämme kaikki. Jatkuva kasvu ja luonnonvarojen rajallisuus on mahdoton yhtälö. Me ymmärrämme sen, mutta emme siitä välitä arkipäivän askareissamme. Se on paradoksi, itsemurha ja vasatuutonta. Senkin me tiedämme.  Olemme lajina epärationaalisia ja välinpitämättömiä.  Vaadimme päättäjiltämme yhtäällä yhtä ja toisaalla toimimme itse toisin. Kilpailussa emme kanna tosiasiallista vastuuta ja vaadimme samalla itseltämme liikaa ja odotamme mahdottomia myös lapsiltamme, urheilijoiltamme ja heidän taustaorganisaatioiltaan. Ihmisen geneettistä koodia ei ole rakennettu globaalin uhan estämiseen. Vain yksilön tai yhteisön ja siinäkin on puutteita ja aukkoja. Itsepetos ja tekopyhyys Joku huijaa meitä…
Read More

Onnen onkijat

Kel’ onni on se onnen kätkeköön, ei taida pitää paikkaansa. Huffigton Post on luokitellut kymmenen teesiä, jotka onnelliset ihmiset tekevät toisin kuin onnettomat ja niihin kuluu mm. sosiaalinen avoimuus ja ystävät, epäilemättä myös onnen hetkien jakaminen ja juuri niistä hetkistä nauttiminen. Kiitollisuus nykyisyydestä ja kyky kerätä hyviä kokemuksia, selviytymisstrategioita myös vaikeina aikoina, on onnellisen elämän salaisuuksia. Ikävät asiat eivät kestä ikuisuutta. Kulttuureja yhdistävä yhteinen haaste Onnellisuutta on tutkittu ja pohdittu läpi ihmisiän ja kaikissa kulttuureissa. Demokritos, Aristoteles ja Platon filosofoivat siitä siinä missä Freud ja vaikkapa oman aikamme käytännön filosofi Timo Airaksinen kirjassaan “Onnellisuuden opas”. Fred Friedmannin “What is this…
Read More

Leena Luostarinen – suomalaisen maalaustaiteen esikuva

Suomalainen ekspressionismi eli kultakauttaan 1900-luvun niissä töissä, joissa kansanluonteen karheus sai sopivan kosketuspinnan taiteilijan spontaaniin, vaistonvaraiseen ja ei-tietoiseen ilmaisuun. Yhteiskunnallinen murros tarjosi tilaa sellaisille töille, jotka olivat protesti muodollisesti ja ulkoisesti kauniina koetulle tai siloitellulle kuvataiteelle, musiikille, kirjallisuudelle sekä koko taloudellisen ja sosiaalisen, yhteiskunnallisen elämän muodoille. Suomalainen taidesuuntaus Ekspressionismi oli suosituin suomalainen taidesuuntaus uuden modernismin rantautuessa maahamme lähes puoli vuosisataa sen jälkeen, kun se oli syntynyt August Strinbergin, Feodor Dostojevskin, Georg Traklin, Alfred Döblin tai Georg Kaiserin suljetuissa kirjailijan työhuoneissaan. Musiikissa Arnold Schönberg, Alban Berg, Igor Stravinsky olivat sitä mitä Aarre Merikanto ja Väinö Rautio suomalaisina ekspressionisteina. Kuvataiteissa kaunista oli…
Read More

Vuoden alun mysteerit

Vuosi vaihtui Suomessa takavuosina Keski-Euroopan mäkiviikkoa jännittäen. Nyt lama oli iskenyt myös mäkimiehiimme ja ainut jonka nimi mainittiin oli Harri Ollin hyppy Matti Nykäsen saappaisiin käräjäoikeudessa. Muu joukkueemme palautettiin Keski-Euroopasta hyppimään kotioloissaan. Presidentin puhe oleskeluyhteiskunnasta oli otettu liian kirjaimellisesti kesän harjoitusleireillä. Samoin kävi presidentin palkka-alelle. Koko maa tuli siitä puheesta hulluksi. Eihän tuo puhe ollut kai tarkoitettu kaikkien palkkojen laskemiseksi? Ei kai presidentti kaikkia ahneiksi moittinut? Hesarin tabloidi Vuoden alussa Forssan Lehden sisältä löytyi vahvempi viikkoliitteen oloinen paketti, joka paljastui Helsingin Sanomien, tuttavallisemmin Suomen Pravdan tabloidiksi. Tällaista lehteä lukiessa puheet lamasta ja sen syvenemisestä saavat mediayhteiskunnassa vauhtia. Mediamyllyssä ja uudessa…
Read More

Perjantai 21.12. 2012 – Arctic Babylon (www.clusterart.org/sisus.pdf)

Tapanani on ollut jakaa mediapalkinnot vuoden vaihtuessa uudeksi. Nyt sitä kiirehtii kalenteri, jonka laatijana on ollut omaa kulttuuriamme merkittävämpi edeltäjä. Mayakansan kalanterin mukaan seuraava suuri ajanjakso alkaa jo tulevana perjantaina 21.12. 2012. Nyt alkaa olla joko lopun alkua tai alun loppua. Mediavallan aikaa Oma aikamme on mediavaltaa. Näin riippumatta siitä, käsitämmekö sillä perinteistä mediaa ja sen kehitystä nykyiseksi harvainvallaksi Yhdysvalloissa, jossa ABC (Disney) omistaa kymmenen televisiokanavaa, 44 radioasemaa ja satoja muita vähäisempiä medioita, CBS (Viacom) kolme tusinaa televisioasemaa, 160 radioasemaa ja satoja muita pienempiä medioita ja Disneyn tapaan elokuvastudioita, FOX (Rupert Murdox) 22 televisioasemaa pelkästään Yhdysvalloissa sekä satoja pienempiä medioita,…
Read More

Suomalainen henkisyys voimissaan

Henkisyyden etsiminen on osa ihmisen perusviettejä. Se, että kirkot tyhjenevät, ei tarkoita, että tämä vietti olisi jotenkin laantumassa, päinvastoin. Kirkot vain tarjoavat sellaisia uskonpaketteja, jotka eivät sovi omaan aikaamme ja niiden kyky vastata henkisyyden kysyntään heikkenee. Henkisyyttä etsimässä Ihmiset tarvitsevat edelleen mielenrauhaa, mystiikkaa ja henkisiä kokemuksia, joita haetaan yhdistämällä hyppysellinen yhtä oppia protestanttisuudesta, haetaan hieman vaikutteita buddhalaisuudesta, luonnonuskonnoista ja magiikasta sekä paljon oman geenistön mukanaan kuljettamasta ikivanhasta kulttuuriperinnöstä. Juuri kuollut 105 -vuotias loistokas arkkitehti Oscar Niemeyer Brasiliasta ja runsas vuosi sitten, niin ikään liki satavuotiaana kuollut modernin antropologian ja strukturalismin isä Claude Levi-Strauss Ranskasta, edustivat parhaiten tämän yhteisen kielemme ymmärtäjiä.…
Read More

Lasten motiivi ja aikuisten visiot kadoksissa

Päivä, jolloin tätä kirjoitan, on maaginen 12.12. 2012. Selaamalla aamun lehtiä ja nettiuutisia tämä päivä jää historiaan sellaisen kansakunnan kertomuksena, jossa lapset kyllä osaavat lukea ja kirjoittaa sekä tunnistaa luonnon ihmeitä jo varhain, mutta matematiikan osaaminen alkaa jo kangerrella. Näin kertoo kansainvälinen suuri, liki 60 valtiota läpikäynyt koulututkimus pienillä, vuoden pari koulua käyneillä lapsilla. Motiivi tapettu ja oraalla Ja sitten tulee se pääuutinen. Suomi sijoittuu kirkkaasti viimeiseksi kauas Aasian ja Afrikan, Euroopan ja Amerikan mantereiden lapsista, kun kyse on heidän motivoitumisestaan. Motiivi lukemiseen on kadonnut 90 %:lla ja matematiikka jaksaa kiinnostaa enää kuuta prosenttia tulevia luovia lahjakkuuksiamme. Mikä vaivaa sitä…
Read More

Oscar Niemeyerin muistolle

Linnassa juhlivat ystävät ja poliittiset tukijat, otsikoi Helsingin Sanomat presidenttiparimme itsenäisyyspäivän juhlahumua. Niin toki on ollut aina ja myös edellisen presidenttimme aikana. Suomalaisten työt ja teot välittyivät jälleen kerran iltapuvuista ja niistä julkimoista, joiden tehtävänä on  kertoa mitä mennyt vuosi oli etenkin urheilussa. Vaatimaton ja vailla arkkitehti Oscar Niemeyerin muistoa. Teatraalinen elämä Virallinen juhla välittyy tavalla, jossa on jotain 1970-luvun alun tunnelmaa. Toki sotaelokuva oli nyt siirretty hieman myöhemmäksi, mutta niin se oli toki 1970-luvullakin. Keski-ikäiset näyttelijät kuvaamassa suomalaisten sotia ovat kuin populistista pulinaa ja väliin mahtuu ohjaajalle tyypillistä fiktiivistä historiankirjoitusta, jossa mukana on jo Iisalmen Koljonvirralta kuvattujen kohtausten omituisuuksia…
Read More

Ensimmäinen lumimyräkkä

Talven ensimmäinen lumituisku myrskyävänä myräkkänä on merkki syksyn päättymisestä. Lumi on suomalaisille vahvojen mielikuvien ja symboleitten sanomaa ja naamakirjassa parhaan lauseen poimin kirjoittajalta, joka kertoi henkeä salpaavan ja pään lähteneen tuulen mukana kadoten taikatalveen. Taikatalvi Taikatalvi on Tove Janssonin romaanista ja kuvaa H.C. Andersenin tapaan Lumikuningatarta kauniina ja ylevänä olentona, jolla on valta myös ottaa luontokappaleet hengiltä. Peter Höegin romaanissa “Lumen taju” liikutaan taas Grönlannissa ja haetaan täsmäosaamisena lumeen jääneitä jälkiä tulkiten niitä pohjoisen kansan  kykynä selvittää myös rikosten mysteerit. Riekon jälki kun jättävi merkin, sitä jäljennä ei käsi herkin, tyylillä. Lumi kuuluu pohjoisten kansojen elämään niin itsestäänselvyytenä ettei sen…
Read More