Adam ja Eeva – Perisynti

10 m x 10 m
Materiaalit: Kiveä, puuta, lukuisia mineraaleja, puu, pensas ja kukkaistutuksia

Palaa

 

Vanhan Testamentin syntiinlankeemusta koskeva osa on vähemmän kuvattu kuin Uuden Testamentin sovitus ja sitä edeltäneet tapahtumat. Näin siitäkin huolimatta että sen inhimillinen tragedia ja käsitteistö ovat arkielämässä aina läsnä. Ei vähiten taipumuksissamme tutkia itseämme, yhteisöä ja kuolemansyntejämme.

Klusteritaiteen manifesti käynnistyy tutkielmana, jossa työt esiintyvät aina pareittain. Ensimmäinen työ on sijoitettu puutarhan eteläiselle rinteelle, parhaiten paratiisiksi sopivalle paikalle. Aurinko osuu siihen liki kaiken aikaa ja eteläinen seinusta antaa suojaa köynnöstäville ruusuille kasvaa ja kukkia. Kevään, kesän ja syksyn kasvusto on runsas ja kolmessa kerroksessa. Näistä kenttäkerros on pensaita ja puita vaativampi.

Kierros vastapäivään kulkien on kaiken aikaa kivetty ja kulkee paratiisin portista sisään ja ulos. Kaariholvit ovat sinivalkeiden köynnösten  peittämiä ja kukkivat läpi kesän. Paratiisista seuraava  työ käsittelee Hefaistoksen kirousta, Dalin  naista ja rinnan oidipaalisen naisen kanssa. Kaikkiaan töitä on 12 paria ja kolmastoista käsittelee ihmistä itseään narsistisena olentona (Narsismin lähde)

Parityöt liittyvät tapaamme hahmottaa maailma dikotomisesti. Vanhan Testamentin sanomaa seuraa Uusi Testamentti. Vanhan testamentin neljää suurta profeettaa neljä apostolia. Kahtatoista pienempää sama määrä opetuslapsia ja Juudaan tarina kolmantenatoista.

Vastaavat rakenteet on mahdollista löytää myös monen muun uskonnon kaksinapaisessa dikotomiassa. Kyseessä ei ole vain hyvän ja pahan taistelusta. Ihmiskunnan kronikka ei ole  mustavalkoinen.

Tietokoneen kieli on niin ikään järjestelmänä ”kaksinapainen”. Klusteritaiteen ja taiteen klusterin nopea ja räjähdysmäinen leviämien on osa tätä diffuusioprosessia, jossa kulttuurinen muisti, kykymme hahmotta kuvia ja liittää ne toisiinsa on pääsääntöisesti  kaksinapaista. Hahmotamme asioita logistisesti ja käsittelemme rationaalisesti mutta otamme  vastaan piilotajunnan tasolla ja ulkopuolella oppimisprosessien. Tämä geneettinen silta on ihmisellä aivan yhtä vahva kuin millä tahansa nisäkäs- tai eläinlajilla, jotka oppivat  lintuina suunnistamaan ja kommunikoimaan muutamassa kuukaudessa, monet lajit muutamassa hetkessä. Meiltä tämä on vain ”unohtunut” ja korvautunut pääsääntöisesti Gadamerin hermeneutiikasta tutuksi tulleilla käsiteillä verbaalisesta oppimisesta ja tavastamme hahmottaa maailmaa. Gadamerin ajattelussa ymmärtämisen metafyysisyys ei piile siinä, että tulkitsija ei yritä ymmärtää toista, vaan pikemminkin siinä, että hänen täytyy ymmärtää toista sillä ainoalla tavalla, jolla se vain on mahdollista: Hän ajattelee toista aina jo käsittein, jotka hänelle itselleen tulevat mieleen, sillä kaikki ymmärtäminen toteutuu kääntämisenä omalle kielelle. Tällä ajattelulla on keskeinen tehtävä etenkin innovaatioiden tai taiteen vastaanottamisen tulkinnassa. Innovaatioiden ja taiteen ymmärtäminen edellyttää omaksumista, tiettyjä arvoja ja usein jo etukäteen tehtyjä ennakkoratkaisuja. Oleellisia käsitteitä ovat tahto omaksua, hyödyntää ja soveltaa sekä Nietzchen käsitteistössä myös käyttää valtaa (Nietzche: ”ainoa arvo on elämä itse” , ”lopullista totuutta ei ole”, ”mikä ei tapa, tekee vahvaksi” jne.). Gadamer rajaa kielen universaalin tehtävän tässä prosessissa toteamalla ”Oleminen, joka voidaan ymmärtää, on kieltä”. Näin kielellinen, käsitteellinen ja symbolinen innovaatio on prosessin avaaja ja hyvän  ja pahan tiedon puu – perisyntimme.