Reliefimaiseman ja suurehkon pintakuvioiltaan vaihtelevan geomorfologisen kokonaisuuden synnyn taustalla oli yhtäällä pitkä maisema tutkimuksemme traditio sekä toisaalla poikani Veli-Matin lapsuuden ajan harrastukset. Näihin harrastuksiin kuuluivat tietokonepelit, joissa mukana oli kaupunki- ja yhdyskuntasuunnitteluun sekä globaaliin tehtäväasetteluun liittyviä haasteita sekä käsin tehtäviä suuritöisiä pienfiguureja yhdistettynä mutkikkaaseen peliteoriaan. Tehtävä oli  haastava, innovatiivinen, kaiken aikaa uutta ja kasvavaa prosessia ruokkiva sekä monikerroksinen.

Myöhemmin Veli-Matin kasvaessa ulos ”pöydältä”, tehtävä muuttui sisällöltään. Oli löydettävä klusteritaiteelle tyypillinen näkemys syntyneen rakennelman uusiokäytölle pilaamatta kuitenkaan alkuperäistä ideaa ja sen mutkikkaita rakenteita.

Maalaustaiteessa ja sisutuksessa kukat ovat hedelmien ohella kiintoisa asetelmien kohde. Samoin maisema osana joko tiettyä yksityiskohtaa tai ylevänä ideaalimaisemana, kansallisromanttisena matkailumaisemana. Aleksis Kiven järvimaisema toimii koko Suomen vertauskuvana, samoin kuin Runebergin ja Topeliuksen ylistämät Saarijärven, Punkaharjun ja Kangasalan maisemat tai Ahon ja Järnefeltin Koli. Kansallismaisemana järvimaisema oli ja on suomalaisen identiteetin ensimmäinen perusta (Luostarinen & Yli-Viikari 1997; Maaseudun kulttuurimaisemat)

Maisemasta tuli varhain suomalaisuuden tavaramerkki. Vasta massaturismin myötä mukaan tulivat myös muut elementit ja maisemaan kelpuutettiin jopa suota ja pellot sekä institutionalisoitunut suojelumaisema ja kulutusmaisema. Sen sijaan tilaa ei jäänyt kasvavan sulkupolven virtuaalimaisemille, mentaalimaisemille,  sielun maisemalla ilman sen fyysistä reaalivastinetta. Maiseman tuli palvella pragmaattista tavoitetta kansallistunnon luojana ja se sitoi ihmisen  fyysiseen ja sosiaaliseen, kulttuuriseen ympäristöönsä. Maisemalla ja alueella oli vain yksi sisältö, reaalivastine luonnossa. Se on naturalistinen, kartalle siirrettävä ja tarkkarajainen, regionaalinen yksikkö, ei koskaan spatiaalinen, aspatiaalinen tai mentaalinen, saati virtuaalinen luomus.

Maisema-ajattelu on läpäissyt länsimaissa peräkkäisiä aaltoja. Ylevä subliimimaisema oli arvossa 1600-luvulla. Jopa aiemmin rumina, pelottavina ja hyödyttöminä pidetyt asuttamattomat erämaat ja kosket saivat katsojassa aikaan miellyttävää kauhua. Usein taustalla oli pyrkimys liittää kaukaisiakin valloitettuja alusmaita emämaan hallintoon kohottamalla  niiden statusta ja kiinnostusta jopa asua näissä etäisissä kohteissa.

Merkittävä käänne tapahtui 1700-luvulla, jolloin pittoreski maalauksellinen maisema-ajattelu popularisoi maisemaharrastuksen tavallisen keskiluokan ulottuville. Enää ei tarvittu antiikin mytologian tuntemusta, jotta taideharrastus saattoi levitä kasvavan keskiluokan ulottuville. Riitti kun oli maisemamaalauksen perustiedot, vesivärit, luonnoslehtiö sekä mahdollisesti Claude-lasi, sävytetty kovera peili. Nykyisen kameran korvike. Syntyi tänäänkin hyvin tuntemamme maisemaa kopioivat taide.

Seuraava vaihe oli hakea puhtaita maisematyyppejä, jossa maan eri osien maantieteelliset piirteet kiteytyivät. Alkoivat syntyä kansalliset maisemakuvastot rinnan kansallisten kartastojen kanssa. Niiden tehtävänä oli yhdistää kansallisvaltioiden tai imperiumien eri osien luonnonomaista yhteenkuuluvuutta. Myöhemmin mukaan tuli kulttuurinen ja sosiaalinen identiteetti ja sen maakunnalliset  ja kansalliset ”henget” sekä alueidentiteetti, kansallinen kirjallisuus, maakuntakirjallisuus sekä lehdistö.

Kiinnostus myös eksoottisia seutuja kohtaan lisääntyi. Näiden mukana oli myös Suomi, koskematon ja ylväs valtakunta, jota kansoittavat harvalukuiset ja karaistuneet, puolisivistyneet asukkaat. Päähuomion sai osakseen Lappi, keskiyön aurinko ja revontulet, etelän Kyröskoski, Imatrankoski sekä Punkaharju. Vasta vuosisatoja myöhemmin ajankohtaiseksi tulivat kansallismaisemat. Niiden tuli olla helposti hahmotettavia, kuvauksellisia ja silminnähden suomalaisia. Syntyi kollektiivinen keino havainnollistaa kansallisuuskäsite. Yksilö saattoi tuntea itsensä osaksi sitä kansallista yhteisöä, jolle maisema kuului.

Tätä kirjoittaessani amerikkalainen koomikko ja ”talk show” –juontaja Conan O’Brian vieraili Suomessa. Se mitä hänelle esiteltiin, ja jota hän esitti suurelle yleisölleen Suomesta, oli sisällöltään samaa kuin 1800-luvun eksotismin aikaan. Mukana oli tietysti Lappi, porot, eksotiikka lumen ja jään maassa, sauna ja alastomuus, avantouinti ja seikkailut yksityiskodeissa sekä vierailu presidentin linnassa. O’Brian kuvasi käyntiään maassaan lehdistölle fellinimäiseksi kokemukseksi elokuvassa, jonka käsikirjoitus oli surrealistinen ja väärältä vuosisadalta. Ohjelman luonteen ja markkinoinnin näkökulmasta fellinimäinen kuva Suomesta on tässä ajassa, elämysmarkkinoiden globaalissa virrassa, onnistunein koskaan Suomesta tehty myyntinäyte.